Siirry sisältöön

All of Me, lyhyt versio

Nimeni on Tapio Hartikainen, ja olen ihan mukava mies. Synnyin esihistoriallisella ajalla Kuopiossa, mikä on myös ollut kotikaupunkini lukuun ottamatta Joensuussa vietettyä opiskelijaelämää.

Ammattini oli pitkään valokuvauskoneen kuljettaja, kunnes työnantajani, keskisuuri lehtitalo, päätti, että ko. konetta pystyvät kuljettamaan myös kynänkäyttäjät. Kolmenkymmenen vuoden työsuhde päättyi siis irtisanomiseen, koska minua ei enää tarvittu.

Onnekseni sain viimeisen kymmenen työvuoteni aikana myös tehdä toimittajan hommia urheilutoimituksessa. Opettelin laittamaan kirjaimia peräkkäin, ja olen kuullut kerrottavan, että ainakin lentopalloihmisten mielestä kirjoituksissani oli jotain järkeäkin.

Olen ikäni ollut kiinnostunut urheilusta. Pituuteni (190 cm) puolesta olen ihanteellinen lentopalloilija. Valitettavasti mitään muita tarvittavia ominaisuuksia minulta ei sitten lajiin löytynytkään, joten lentopalloura tyssäsi jo puulaakitasolla.

Harrastin kuitenkin lajia sen verran, että opin erottamaan hakkurin liberosta (libero on se, jolla on erivärinen paita). Lentopalloa seuraavana urheilutoimittajana pääsin lajiin sen verran sisään, että tajusin sen olevan mielenkiintoinen, hieno laji.

Näillä perusteilla en tarvinnut kuin yhden aikalisän verran miettimisaikaa, kun minua kysyttiin Savo Volleyn tiedottajaksi.

Seura on uusi, erilainen. Rosteri on sellainen, että urheilullista menestystä tulee varmasti. Seura näkyy ja kuuluu aivan eri kaliiberilla ja konseptilla kuin mikään muu seura koskaan Suomessa on tehnyt.
Siihen työhön on kunnia päästä mukaan.

Pestiini kuuluu tiedottaa Savo Volleyn asioista ulospäin. Minua voi ja pitää lähestyä, olkoon Savo Volleytä koskeva asiasi mikä tahansa.

Jos en sitä tiedä, otan sen selville.