Otteluennakko

Savo Volleyn Road Show rantautuu jälleen Veturitalleille

 

Savo Volleyn seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 28. marraskuuta jo legendaariseksi muotoutuneella Pieksämäen Veturitalleilla. Kello 18.30 alkavaan otteluun vastustajaksi saapuu Kokkolan Tiikerit.

 

Kokonaan muuhun tarkoitukseen kuin lentopalloareenaksi rakennettu Veturitallit vaihtaa ilmettään runsaan talkootyövoiman voimalla.

 

Savo Volleylla on alla kenties kauden tähän saakka paras peli, kun se kaatoi vieraskentällä Kyky Betsetin selkein numeroin.

Erityisesti huomiota kiinnitti vierasjoukkueen lähes virheetön peli, jonka ilmentymänä oli varsinkin yleispelaaja Jere Tikkala. Tikkala on vakiinnuttanut paikkansa aloitusseitsikossa.

Toisen yleispelaajan tontilla ovat vuorotelleet Aleksi Muukkonen ja Markuss Cielavs. Jälkimmäinen pelasi Kyyjärvellä lähes koko ottelun.

Keskipelaaja Tommi Siirilä pelaa ottelusta toiseen hyvällä omalla tasollaan. Kyyjärvellä hän teki vain yhden virheen, joka tuli syöttöruudusta.

 

Perjantain vastus Tiikerit on pelannut saman verran otteluita kuin Savo Volley (8), ja on jäänyt sarjataulukossa viiden pisteen takaa-ajoasemaan.

Savolaisilla on ottelussa revanssin makua – nimenomaan Tiikerit pudotti Savo Volleyn edellisen kauden pudotuspeleissä jo ensimmäisellä kierroksella.

 

Lisätietoja:

 

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi

 

Kotijoukkue

#7

Aki Huikari

Lue lisää

Pelinumero: 7
Pelipaikka: Yleispelaaja
Ikä: 18 v
Pituus: 187 cm
Seura 2024-2025: Savo Volley
SM-kausia: 1
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Seripoint

 

Omin sanoin:

Olen Aki huikari, 18- vuotias nuorukainen Suonenjoelta. Pelaamisen ohella suoritan lukio-opintoja kohti valmistumista sekä haaveilen Suomen mestaruudesta.
Vapaa-ajalla tykkään kuunnella musiikkia, Mikä on sun lempibiisi?

 

#17

Aleksander Rastamo

Lue lisää

Pelinumero: 17
Pelipaikka: Hakkuri
Ikä: 25 v
Pituus: 193 cm
Seura 2024-2025: TUTO Volley
SM-kausia: 5
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Osuma

Omin sanoin:

Morjesta, Aleksander Rastamo 24 vuotias Haminasta. Vapaa sujuu paljolti ystävien kanssa pelaamisesta Dexterin katsoessa ja tietysti rentoutuessa. Oma henkilökohtainen tavoite on palata mestaruusliigaan ryminällä ja ulosmitata terveestä itsestä mitä irtoaa. Joukkuetasolla tavoite on tottakai hakea sitä kirkkaimpaa lopputulosta, joten kaikille lämpöiset tervetulot hallille katselemaan melkoisesti vaihtunutta joukkuetta!

#10

Aleksi Muukkonen

Lue lisää

Pelinumero: 10
Pelipaikka: Yleispelaaja
Ikä: 23 v
Pituus: 197 cm
Seura 2024-2025: VaLePa
SM-kausia: 5
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Tiekunto Oy

 

Omin sanoin:

Moro kaikille! Mä oon Aleksi syntyny Savonlinnassa mutta kotipaikka ollut pidempää jo Etelä-Karjalan pikkukylä Parikkala. Lentopallon alotin 7 vuotiaana ja lajin perässä tullu kierrettyä jo useampi paikkakunta ja vuosi myös Belgiassa. Nyt starttaa mestaruusliigassa mun kuudes kausi ja tavoitteena ensimmäinen mitali. Vapaa ajan tykkään viettää kavereiden ja läheisten kanssa.
Nähään hallilla!

#16

Arttu Lehtimäki

Lue lisää

Pelinumero: 16
Pelipaikka: Passari
Ikä: 29 v
Pituus: 185 cm
Seura 2024-2025: Lempo Volley
SM-kausia: 6
SM-mitalit (K-H-P): 3+1+1
Suomen Cup (K-H): 4+1

Kummiyritys: Junttilan Tila Oy

Omin sanoin:

Hei vaan, meikäläinen on Lehtimäen Arttu suoraan Vammalasta. Lentopallon pelaamisen olen aloittanut vuonna 2003 ja toivottavasti saan jatkaa sitä vielä pitkään. Viimeksi kun pelasin Savossa (toissa kaudella) jäätiin harmillisesti 4. sijalle, joten siitä lähdetään tänä vuonna parantamaan! Pelaamisen ohella opiskelen fysioterapeutiksi, joten vapaa-aikani vietän pääasiassa joko opiskellen tai sitten vanhoja Kummeleita katsellen.

#12

Iivo Hirvonen

Lue lisää

Pelinumero: 12
Pelipaikka: Libero
Ikä: 19 v
Pituus: 180 cm
Seura 2024-2025: Savo Volley
SM-kausia: 1
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Motoajo Oy

Omin sanoin:

Olen Iivo Hirvonen, ikää kertyny 19 vuotta ja oon kotoisin Liperistä. Nyt lähtee toinen kausi käyntiin Savossa. Tavoitteet enskaudella kehittyä niin pelaajana kuin ihmisenä ja mestaruutta tavoittellen.

#6

Jere Tikkala

Lue lisää

Pelinumero: 6
Pelipaikka: Yleispelaaja
Ikä: 22 v
Pituus: 190 cm
Seura 2024-2025: Savo Volley
SM-kausia: 3
SM-mitalit (K-H-P): 0-2-0
Suomen Cup (K-H): 0-1

Kummiyritys: Kliini

Omin sanoin:

Moro! Mä oon Jere 22-vuotias ja kotoisin Viialasta. Lentopalloa olen pelannut 11 vuotta ja nyt myös toinen kausi täällä Savossa. Vapaa-ajalla tykkään pelata kavereiden kanssa sekä katsoa elokuvia.

#18

Lauri Lehtonen

Lue lisää

Pelinumero: 18
Pelipaikka: Keskitorjuja
Ikä: 27 v
Pituus: 192 cm
Seura 2024-2025: TUTO Volley
SM-kausia: 7
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-1
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Fysiomaker

 

Omin sanoin:

Olen Lauri Lehtonen ja olen kotoisin Rantasalmelta. Tämä on minun seitsemäs kauteni lentopallon mestaruusliigatasolla ja paras saavutukseni on pronssia TUTO Volleyn riveissä. Haluan kirkastaa mitalin juuri täällä Savossa ja antaa tälle yhteisölle parastani. Tavoitteeni on siis vähintään voittaa mestaruus. Tykkään vapaa-ajalla lukea ja olla sohvaperuna. Jos pitäisi osallistua johonkin hömppäjuttuun niin se olisi nimenomaan tuo kyseinen sarja.

#5

Leo Laitinen

Lue lisää

Pelinumero: 5
Pelipaikka: Keskitorjuja
Ikä: 18 v
Pituus: 196 cm
Seura 2024-2025: Savo Volley
SM-kausia: 1
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Savonia

Omin sanoin:

Moro mä oon Leo! Syntynyt ja elänyt koko 18 vuotta elämästäni Kuopiossa. Aloitin lentopallon pelaamisen noin 6 vuotta sitten Puijo Wolleyssä.Tällä hetkellä opiskelen Kuopion klassillisessa lukiossa urheilulinjalla nyt kolmatta vuotta. Nyt toista kautta Savo Volleyn mukana tavoitteena kehittyä pelaajana kuin ihmisenäkin unelmoiden mestaruudesta.

#3

Markuss Cielavs

Lue lisää

Pelinumero: 8
Pelipaikka: Yleispelaaja
Ikä: 26 v
Pituus: 200 cm
Seura 2024-2025: Kyky Betset
SM-kausia: 5
SM-mitalit (K-H-P): 0-1-0
Suomen Cup (K-H): 0-1

Kummiyritys: Pohjola Vakuutus

 

Omin sanoin:

Olen Markuss Cielavs, kotoisin Latviasta Riikasta. Mutta suurimman osan elämästäni asunut jo Suomessa. Pelannut pari vuotta ulkomailla ja myös Suomessa eri seuroissa. Viimeksi pelannut Savossa kausina 19/20-20/21, joten kiva palata takaisin vanhaan seuraan. Lentopallon ulkopuolella tykkään matkustella ja pelata videopelejä.

#20

Miro Rasinperä

Lue lisää

Pelinumero: 19
Pelipaikka: Libero
Ikä: 26 v
Pituus: 186 cm
Seura 2024-2025: Savo Volley
SM-kausia: 6
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 1-0

Kummiyritys: Keitele Forest

 

Omin sanoin:

Olen Miro Rasinperä joukkueen libero, kotoisin Kuortaneelta. Nyt on alkamassa minulla kolmas kausi Savon riveissä. Maksetaan kalavelat ja tyhjennetään hampaankolot tällä kaudella!

#9

Tommi Siirilä

Lue lisää

Pelinumero: 9
Pelipaikka: Keskitorjuja
Ikä: 32 v
Pituus: 203 cm
Seura 2024-2025: Savo Volley
SM-kausia: 10
SM-mitalit (K-H-P): 3-1-0
Suomen Cup (K-H): 5-1

Kummiyritys: Kuopion Konepaja Oy

 

Omin sanoin:

Olen Tommi Siirilä, 32 v nuorimies Alajärveltä.
Pääsarjalentopalloa Suomessa ja ulkomailla on takana jo 14 vuotta.
Lentopallon ulkopuolella pakkaan lentokoneita Rissalassa ja tykkään käydä kalassa.
Unelmana lentopallossa on voittaa suomenmestaruus Savossa.
Viime kaudesta jäi pahasti hampaankoloon ja tänä vuonna pistämme paremmaksi. Nähdään hallilla!

#11

Vitalii Parkhomenko

Lue lisää

Pelinumero: 11
Pelipaikka: Passari
Ikä: 28 v
Pituus: 191 cm
Seura 2024-2025: Cambray Volley FRA
SM-kausia: 0
SM-mitalit (K-H-P): 0+0+0
Suomen Cup (K-H): 0+0

Kummiyritys: OP Pohjois-Savo

Omin sanoin:

My name is Vitaly Parkhomenko. I’m from Ukraine, Cherkassy. My favorite food is cottage cheese pancakes aka Syrniki and Napoleon, which my girlfriend makes. When I’m not playing volleyball, I enjoy outdoor activities, especially fishing, but I also like to spend time watching movies or TV shows. My favorite movie is ”Revolver” by Guy Ritchie. I’m excited to be a part of SAVO Volley this season and I have high expectations for this season. I’m pretty sure that we’ll have many exciting and memorable moments.

#

Arttu Keränen

Lue lisää

Omin sanoin:

Arttu moi, Keiteleeltä tietysti alkujaan ja nyt toista kautta saa kunnian edustaa Savo Volleyn rivejä Mestaruusliigassa. Valmentaminen on ollut työ jo nopeasti laskettuna 12 vuotta ja sen lisäksi arkea täyttää energinen tytär ja harrastukset salireenistä retkeilyyn. Tavoitteena on luoda Kuopioon vahva ja pysyvä kulttuuri sekä ”buumi” lentopalloon.

#

Pasi Seppänen

Lue lisää

Omin sanoin:

Olen Pasi Seppänen, ikinuori maaninkalainen. Savossa alkaa toinen kausi kakkoskoutsina. Lentopallon ulkopuolista elämää määrittelee opettajantyöni ja rakkaan vaimoni viihdyttäminen. Tämän kauden ehdoton tavoitteeni on koutsata Savo takaisin mitalipeleihin. Mottoni on: Juoksen taikka kävelen, pylly soittaa sävelen.

#

Olli Seppänen

Lue lisää

Omin sanoin:

Moikka! Olen Seppäsen Olli ja nyt taitaa olla menossa kuudes kausi joukkueenjohtajana. Lentopallossa on tullut oltua monessa mukana vuosikymmenien aikana niin pelaajana, valmentajana kuin myös tuomarina. Harrastuspuolella metsätyöt ja ristikot ovat päällimmäisinä.

#

Petri Halttunen

Lue lisää

Olen Petri Halttunen valtion virkamies ja intohimoinen urheilun ystävä. Etenkin lentopallon, mikä on parasta paikanpäällä.

#

Hannu Paukkonen

Lue lisää

Omin sanoin:

Moi, olen jo nuorena lentopalloon hurahtanut savolais ukki. Tämä on viides kausi huoltajana Savo Volleyssa. Kun vapaa-aikaa jää, minut löytää jostain luonnon keskeltä kamera olalla.

#13

Tuomo Ikonen

Lue lisää

Vierasjoukkue

#15

Nico Mäki-Valtari

Lue lisää
Pelipaikka: Hakkuri
Pituus: 192 cm
#4

Ossi Myllykangas

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
#9

Lauri Jylhä

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
Pituus: 194 cm
#13

Tatu Venetjoki

Lue lisää
Pelipaikka: Passari
Pituus: 190 cm
#24

Atte Leppälä

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
Pituus: 190 cm
#6

Walter Schrek

Lue lisää
Pelipaikka: Keskitorjuja
Pituus: 196 cm
#18

Joona Lahtinen

Lue lisää
Pelipaikka: Keskitorjuja
Pituus: 195 cm
#8

Teemu Lahti

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
#10

Shae McIntyre

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
#5

Joska Försti

Lue lisää
Pelipaikka: Passari
#7

Matthew Aubrey

Lue lisää
Pelipaikka: Hakkuri
#

Mikko Keskisipilä

Lue lisää
Pelipaikka: Päävalmentaja
#

Henrik Huumarkangas

Lue lisää
Pelipaikka: Apuvalmentaja
#

Jasse Puikko

Lue lisää
Pelipaikka: Huoltaja
#

Karri Raveala

Lue lisää
Pelipaikka: tilastoija

Lue myös tämä

 

Veturitallit – Suomen paras pelipaikka?

Pieksämäellä nähdään jälleen lentopalloilun eksotiikkaa, kun Veturitallien tilat muuttuvat lentopalloareenaksi.
Savo Volley on pelannut koko olemassaolonsa ajan kerran vuodessa Veturitalleilla, vaikka se tekee ylimääräisiä ponnistuksia varsinkin talkooporukalle.

Myös pelaajat vierastavat outoa alustaa, koska pelikentän muovimatto Taraflex on levitetty suoraan betonilattian päälle.
Alusta on kovahko.

Tapahtuma on kuitenkin niin hieno, että sekä talkoolaiset että pelaajat nielevät mukisematta lievät negatiiviset asiat.

Pieksämäki on takavuosina ollut Suomen kärkipaikkakuntia pelillisesti Pieksämäen NMKY:n ja naisten puolella Pieksämäki Volleyn ansiosta.

Nyt kärkipaikkaa pitää hallussaan Suomen hienoin peliareena.

 

Sarjataulukko

26.11.2025 Ottelut Voitot Tappiot 3-0 3-1 3-2 2-3 1-3 0-3 Pisteet
Hurrikaani Loimaa 7 7 0 4 3 0 0 0 0 21
Akaa-Volley 7 6 1 2 4 0 0 1 0 18
AC Oulu Volley 9 6 3 2 4 0 0 2 1 18
Savo Volley 8 5 3 2 2 1 0 3 0 14
Kyky-Betset 9 4 5 0 4 0 0 3 2 12
Kokkolan Tiikerit 8 3 5 0 3 0 0 2 3 9
VaLePa 7 3 4 1 1 1 0 2 2 8
TUTO Volley 8 1 7 0 1 0 1 3 3 4
Raision Loimu 7 0 7 0 0 0 1 6 0 1

 

Pelaajatilastot lajiteltuna torjuntojen mukaan. Kolme parasta + Savo Volleyn pelaajat. Pisteet
Sija Sukunimi Etunimi Seura A B C D E F G H
1 Gentry Matthew AC Oulu Volley 9 98 40 11 2 5 13 27
2 Kaunisto Juho Hurrikaani Loimaa 7 82 25 12 0 2 16 27
3 Bukacek Tomas Kokkolan Tiikerit 8 79 24 13 5 0 11 26
4 Siirilä Tommi Savo Volley 8 90 38 4 5 1 17 25
15 Lehtonen Lauri Savo Volley 8 68 29 4 4 4 16 11
21 Tikkala Jere Savo Volley 8 32 12 4 1 0 5 10
29 Parkhomenko Vitaliy Savo Volley 8 38 16 5 1 0 8 8
45 Rastamo Aleksander Savo Volley 8 40 19 5 1 0 9 6
65 Muukkonen Aleksi Savo Volley 7 24 11 2 2 0 6 3
75 Cielavs Markuss Savo Volley 7 15 3 5 1 1 4 1
81 Hirvonen Iivo Savo Volley 1 0 0 0 0 0 0 0
83 Huikari Aki Savo Volley 6 0 0 0 0 0 0 0
89 Laitinen Leo Savo Volley 1 0 0 0 0 0 0 0
90 Lehtimäki Arttu Savo Volley 6 1 0 0 1 0 0 0
100 Rasinperä Miro Savo Volley 8 0 0 0 0 0 0 0

 

A=Ottelut, B=Torjunnat yht, C=Torjunnan käsistä, D=Huono varmistus, E=Verkkovirhe, F=Heikko vaimennus, G=Hyvä vaimennus, H=Torjuntapiste
Pelaajatilastot lajiteltuna tehtyjen pisteiden mukaan. Kolme parasta + Savo Volleyn pelaajat. Vastaanotto
Sija Sukunimi Etunimi Joukkue A B C D E F G H I J K
1 Sirjakovs Andris Kyky-Betset 9 171 19,0 96 41 8 295 22 143 48 % 20
2 Rastamo Aleksander Savo Volley 8 152 19,0 107 25 9 285 23 137 48 % 6
3 Puhakka Niko-Matias Kyky-Betset 9 148 16,4 111 33 10 297 19 130 44 % 8
16 Tikkala Jere Savo Volley 8 88 11,0 104 22 13 159 11 65 41 % 10
17 Muukkonen Aleksi Savo Volley 7 84 12,0 101 28 11 165 12 70 42 % 3
22 Siirilä Tommi Savo Volley 8 75 9,4 115 12 4 71 2 46 65 % 25
36 Lehtonen Lauri Savo Volley 8 47 5,9 109 6 6 58 2 30 52 % 11
49 Cielavs Markuss Savo Volley 7 30 4,3 43 3 3 66 2 26 39 % 1
70 Parkhomenko Vitaliy Savo Volley 8 10 1,3 102 8 0 13 1 2 15 % 8
85 Lehtimäki Arttu Savo Volley 6 1 0,2 18 1 0 3 1 1 33 % 0
91 Hirvonen Iivo Savo Volley 1 0 0,0 0 0 0 0 0 0 . 0
92 Huikari Aki Savo Volley 6 0 0,0 14 4 0 5 0 0 0 % 0
98 Laitinen Leo Savo Volley 1 0 0,0 0 0 0 0 0 0 . 0
104 Rasinperä Miro Savo Volley 8 0 0,0 0 0 0 1 0 0 0 % 0
A=Ottelut, B=Pisteet yht, C=Pisteet/ott, D=Syötöt yht, E=Syöttövirheet, F=Ässät, G=Hyökkäykset yht, H=Hyökkäysvirheet, I=Hyökkäyspisteet, J=Hyökkäysteho, K=Torjuntapisteet
Pelaajatilastot lajiteltuna vastaanottojen mukaan. Kolme parasta + Savo Volleyn pelaajat. Torjunnat
Sija Sukunimi Etunimi Seura A B C D E
1 Keskinen Roope TUTO Volley 8 27 0 78 % 44 %
2 Sihvonen Ville Raision Loimu 6 109 12 63 % 29 %
3 Goto Kandai Akaa-Volley 5 68 4 59 % 34 %
7 Muukkonen Aleksi Savo Volley 7 166 15 55 % 23 %
11 Tikkala Jere Savo Volley 8 169 15 54 % 21 %
14 Cielavs Markuss Savo Volley 7 56 1 52 % 18 %
22 Rasinperä Miro Savo Volley 8 126 15 48 % 23 %
A=Ottelut, B=Vastaanotot yht, C=Vastaanottovirheet, D=Vastaanotto POS, E=Vastaanotto TÄYD

Ottelut

Kotiottelut Vieras
Aika Koti Vieras Tulos
12.09.202518:00 Savo Volley Outokummun Karpaasit 4-1
04.10.202518:30 Savo Volley AC Oulu Volley 1-3
26.10.202517:00 Savo Volley VaLePa 3-1
01.11.202517:00 Savo Volley Kyky-Betset Kyyjärvi 3-0
08.11.202517:00 Savo Volley AC Oulu Volley 1-3
16.11.202517:00 Savo Volley Hurrikaani-Loimaa 1-3
28.11.202518:30 Savo Volley Kokkolan Tiikerit 3-0
20.12.202517:00 Savo Volley Raision Loimu -
29.12.202518:30 Savo Volley Akaa-Volley -
10.01.202617:00 Savo Volley TUTO Volley -
21.01.202618:30 Savo Volley Akaa-Volley -
24.01.202617:00 Savo Volley VaLePa -
09.02.202618:30 Savo Volley Kyky-Betset Kyyjärvi -
14.02.202617:00 Savo Volley AC Oulu Volley -
22.02.202617:00 Savo Volley Hurrikaani-Loimaa -
25.02.202618:30 Savo Volley Raision Loimu -
07.03.202617:00 Savo Volley Kokkolan Tiikerit -
20.03.202618:30 Savo Volley TUTO Volley -
31.08.202513:30 Kyky-Betset Kyyjärvi Savo Volley 3-1
31.08.202511:00 AC Oulu Volley Savo Volley 2-2
12.10.202516:00 Kouvolan Lentopallo -57 Savo Volley 3-0
22.10.202518:30 AC Oulu Volley Savo Volley 3-1
03.11.202518:30 Raision Loimu Savo Volley 1-3
21.11.202518:30 TUTO Volley Savo Volley 2-3
26.11.202518:30 Kyky-Betset Kyyjärvi Savo Volley 0-3
10.12.202518:30 VaLePa Savo Volley -
13.12.202517:00 Kyky-Betset Kyyjärvi Savo Volley -
27.12.202517:00 AC Oulu Volley Savo Volley -
06.01.202617:00 Hurrikaani-Loimaa Savo Volley -
14.01.202618:30 Akaa-Volley Savo Volley -
06.02.202618:30 Raision Loimu Savo Volley -
18.02.202618:30 Akaa-Volley Savo Volley -
28.02.202618:00 TUTO Volley Savo Volley -
04.03.202618:30 Kokkolan Tiikerit Savo Volley -
14.03.202617:00 VaLePa Savo Volley -
17.03.2026 Hurrikaani-Loimaa Savo Volley -
24.03.202618:30 Kokkolan Tiikerit Savo Volley -

Otteluisäntä

Host logo Futureca Ky

Pääyhteistyökumppanit

Tapahtumassa mukana