Mestaruusliigan syyskausi on loppumassa.
Sarja on jakautunut selvästi kahteen kastiin – kuusi joukkuetta on lievästi karkumatkalla kolmesta häntäpään joukkueesta.
Asetelmat ovat suurin piirtein ennakkoaavistusten mukaiset, paitsi että alkukauden komeettana esiintyikin TUTO Volley. Turkulaisten meno on hieman hyytynyt syksyn mittaan, mutta hakkuri Antti Ropposen ja yleispelaaja Jan Heleniuksen johdolla joukkue porskuttaa vielä vahvasti liigan kärkipäässä.
Mainittakoon, että viimeisimmässä pelissä paras turkulainen oli savolaisille tuttu Tapio Toiviainen.
Illan vastustaja Raision Loimu on kaukana menestyksen päivistään. Lentopalloilun miesten pääsarjan maratontaulukon kärkijoukkue on tällä kaudella kulkenut tappiosta toiseen.
Raisiolaisten tavoitteena onkin todennäköisesti tiukka kamppailu Kyky Betsetin ja Karelian Hurmoksen kanssa sarjataulukon viimeisen sijan välttämisestä. Pudotuspeleihin kun pääsee yhdeksän joukkueen sarjan kahdeksan parasta.