Otteluennakko

Savo Volleyn Road Show rantautuu jälleen Veturitalleille

 

Savo Volleyn seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 28. marraskuuta jo legendaariseksi muotoutuneella Pieksämäen Veturitalleilla. Kello 18.30 alkavaan otteluun vastustajaksi saapuu Kokkolan Tiikerit.

 

Kokonaan muuhun tarkoitukseen kuin lentopalloareenaksi rakennettu Veturitallit vaihtaa ilmettään runsaan talkootyövoiman voimalla.

 

Savo Volleylla on alla kenties kauden tähän saakka paras peli, kun se kaatoi vieraskentällä Kyky Betsetin selkein numeroin.

Erityisesti huomiota kiinnitti vierasjoukkueen lähes virheetön peli, jonka ilmentymänä oli varsinkin yleispelaaja Jere Tikkala. Tikkala on vakiinnuttanut paikkansa aloitusseitsikossa.

Toisen yleispelaajan tontilla ovat vuorotelleet Aleksi Muukkonen ja Markuss Cielavs. Jälkimmäinen pelasi Kyyjärvellä lähes koko ottelun.

Keskipelaaja Tommi Siirilä pelaa ottelusta toiseen hyvällä omalla tasollaan. Kyyjärvellä hän teki vain yhden virheen, joka tuli syöttöruudusta.

 

Perjantain vastus Tiikerit on pelannut saman verran otteluita kuin Savo Volley (8), ja on jäänyt sarjataulukossa viiden pisteen takaa-ajoasemaan.

Savolaisilla on ottelussa revanssin makua – nimenomaan Tiikerit pudotti Savo Volleyn edellisen kauden pudotuspeleissä jo ensimmäisellä kierroksella.

 

Lisätietoja:

 

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi

 

Kotijoukkue

#7

Aki Huikari

Lue lisää

Pelinumero: 7
Pelipaikka: Yleispelaaja
Ikä: 17 v
Pituus: 186 cm
Seura 2023-2024: Puijo Wolley
SM-kausia: 0
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Rak.liike U. Lipsanen

Esittely omin sanoin:

Olen Aki, 17- vuotias miehenalku Suonenjoelta. Aloitin lentopallon 7- vuotiaana Saarijärvellä. Unelmani on pelata mahdollisimman pitkä ja menestyksekäs ura. Lentopallon ohella suoritan lukio-opintoja ja uravinkit on aina tervetulleita.

#17

Aleksander Rastamo

Lue lisää
#10

Aleksi Muukkonen

Lue lisää
#16

Arttu Lehtimäki

Lue lisää
#12

Iivo Hirvonen

Lue lisää

Pelinumero: 12
Pelipaikka: Libero
Ikä: 18 v
Pituus: 180 cm
Seura 2023-2024: Outokummun Karpaasit, Liperi Volley
SM-kausia: 0
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Motoajo

Esittely omin sanoin:

Oon kotoisin Liperistä Pohjois-Karjalasta. Lentopallon alotin 6-vuotiaana Liperi Volleyssa ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Unelmani on pelata pitkä ja ehjä ura. Jotakin sitä ois myös kiva saavuuttaa uran aikana (vaikkapa Suomen mestaruus)

#6

Jere Tikkala

Lue lisää

Pelinumero: 6
Pelipaikka: Yleispelaaja
Ikä: 21 v
Pituus: 190 cm
Seura 2023-2024: Akaa-Volley
SM-kausia: 2
SM-mitalit (K-H-P): 0-2-0
Suomen Cup (K-H): 0-1

Kummiyritys: 

Esittely omin sanoin:

Olen kotoisin Akaalta ja vielä tarkemmin Viialan puolelta. Lentopallon olen aloittanut 10-vuotiaana A-Volleyn riveissä. Akaalta tie on käynyt Kuortaneelle lukioon ja tämän jälkeen takaisin Akaalle. Nyt kuitenkin lentopallon perässä päätynyt tänne Kuopioon ja täällä olemisesta olen nauttinut paljon.

#18

Lauri Lehtonen

Lue lisää
#5

Leo Laitinen

Lue lisää

Pelinumero: 5
Pelipaikka: Keskitorjuja
Ikä: 17 v
Pituus: 196 cm
Seura 2022-2023: Puijo Wolley
SM-kausia: 0
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 0-0

Kummiyritys: Savonia

Esittely omin sanoin:

Olen syntynyt ja elänyt koko elämäni Kuopiossa. Aloitin lentopallon pelaamisen noin 12-vuotiaana Puijo Wolleyssä.Tällä hetkellä opiskelen Kuopion klassillisessa lukiossa urheilulinjalla jo toista vuotta. Viime kaudella pelasin myös Pielaveden Sampossa ja nyt pääsin Savo Volleyn matkaan.

#3

Markuss Cielavs

Lue lisää
#20

Miro Rasinperä

Lue lisää

Pelinumero: 20
Pelipaikka: Libero
Ikä: 25 v
Pituus: 186 cm
Seura 2023-2024: Aero Odolena Voda, Savo Volley
SM-kausia: 5
SM-mitalit (K-H-P): 0-0-0
Suomen Cup (K-H): 1-0

Kummiyritys: 

Esittely omin sanoin:

Olen lakeuksien (Kuortaneen) kasvatti ja aloitan toisen kauden Savo Volleyn riveissä. Lajin pariin olen hypännyt 2-luokalla ja palo lajia kohtaan on edelleen vähintäänkin yhtä kova kuin aloittaessa.

#9

Tommi Siirilä

Lue lisää

Pelinumero: 9
Pelipaikka: Keskitorjuja
Ikä: 31 v
Pituus: 203 cm
Seura 2023-2024: Savo Volley
SM-kausia: 9
SM-mitalit (K-H-P): 3-1-0
Suomen Cup (K-H): 5-1

Kummiyritys: Kliini

Esittely omin sanoin:

Olen Tommi Siirilä, 31 v nuorimies Alajärveltä.

Pääsarjalentopalloa Suomessa ja ulkomailla on takana jo 13 vuotta ja toivottavasti vielä muutama edessä.

Lentopallon ulkopuolella pakkaan lentokoneita Rissalassa ja tykkään käydä kalassa.

Unelmana lentopallossa on voittaa suomenmestaruus Savossa.

#11

Vitalii Parkhomenko

Lue lisää
#

Arttu Keränen

Lue lisää
#

Pasi Seppänen

Lue lisää
#

Olli Seppänen

Lue lisää
#

Petri Halttunen

Lue lisää
#

Hannu Paukkonen

Lue lisää
#13

Tuomo Ikonen

Lue lisää

Vierasjoukkue

#15

Nico Mäki-Valtari

Lue lisää
Pelipaikka: Hakkuri
Pituus: 192 cm
#4

Ossi Myllykangas

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
#9

Lauri Jylhä

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
Pituus: 194 cm
#13

Tatu Venetjoki

Lue lisää
Pelipaikka: Passari
Pituus: 190 cm
#24

Atte Leppälä

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
Pituus: 190 cm
#6

Walter Schrek

Lue lisää
Pelipaikka: Keskitorjuja
Pituus: 196 cm
#18

Joona Lahtinen

Lue lisää
Pelipaikka: Keskitorjuja
Pituus: 195 cm
#8

Teemu Lahti

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
#10

Shae McIntyre

Lue lisää
Pelipaikka: Yleispelaaja
#5

Joska Försti

Lue lisää
Pelipaikka: Passari
#7

Matthew Aubrey

Lue lisää
Pelipaikka: Hakkuri
#

Mikko Keskisipilä

Lue lisää
Pelipaikka: Päävalmentaja
#

Henrik Huumarkangas

Lue lisää
Pelipaikka: Apuvalmentaja
#

Jasse Puikko

Lue lisää
Pelipaikka: Huoltaja
#

Karri Raveala

Lue lisää
Pelipaikka: tilastoija

Lue myös tämä

 

Veturitallit – Suomen paras pelipaikka?

Pieksämäellä nähdään jälleen lentopalloilun eksotiikkaa, kun Veturitallien tilat muuttuvat lentopalloareenaksi.
Savo Volley on pelannut koko olemassaolonsa ajan kerran vuodessa Veturitalleilla, vaikka se tekee ylimääräisiä ponnistuksia varsinkin talkooporukalle.

Myös pelaajat vierastavat outoa alustaa, koska pelikentän muovimatto Taraflex on levitetty suoraan betonilattian päälle.
Alusta on kovahko.

Tapahtuma on kuitenkin niin hieno, että sekä talkoolaiset että pelaajat nielevät mukisematta lievät negatiiviset asiat.

Pieksämäki on takavuosina ollut Suomen kärkipaikkakuntia pelillisesti Pieksämäen NMKY:n ja naisten puolella Pieksämäki Volleyn ansiosta.

Nyt kärkipaikkaa pitää hallussaan Suomen hienoin peliareena.

 

Sarjataulukko

26.11.2025 Ottelut Voitot Tappiot 3-0 3-1 3-2 2-3 1-3 0-3 Pisteet
Hurrikaani Loimaa 7 7 0 4 3 0 0 0 0 21
Akaa-Volley 7 6 1 2 4 0 0 1 0 18
AC Oulu Volley 9 6 3 2 4 0 0 2 1 18
Savo Volley 8 5 3 2 2 1 0 3 0 14
Kyky-Betset 9 4 5 0 4 0 0 3 2 12
Kokkolan Tiikerit 8 3 5 0 3 0 0 2 3 9
VaLePa 7 3 4 1 1 1 0 2 2 8
TUTO Volley 8 1 7 0 1 0 1 3 3 4
Raision Loimu 7 0 7 0 0 0 1 6 0 1

 

Pelaajatilastot lajiteltuna torjuntojen mukaan. Kolme parasta + Savo Volleyn pelaajat. Pisteet
Sija Sukunimi Etunimi Seura A B C D E F G H
1 Gentry Matthew AC Oulu Volley 9 98 40 11 2 5 13 27
2 Kaunisto Juho Hurrikaani Loimaa 7 82 25 12 0 2 16 27
3 Bukacek Tomas Kokkolan Tiikerit 8 79 24 13 5 0 11 26
4 Siirilä Tommi Savo Volley 8 90 38 4 5 1 17 25
15 Lehtonen Lauri Savo Volley 8 68 29 4 4 4 16 11
21 Tikkala Jere Savo Volley 8 32 12 4 1 0 5 10
29 Parkhomenko Vitaliy Savo Volley 8 38 16 5 1 0 8 8
45 Rastamo Aleksander Savo Volley 8 40 19 5 1 0 9 6
65 Muukkonen Aleksi Savo Volley 7 24 11 2 2 0 6 3
75 Cielavs Markuss Savo Volley 7 15 3 5 1 1 4 1
81 Hirvonen Iivo Savo Volley 1 0 0 0 0 0 0 0
83 Huikari Aki Savo Volley 6 0 0 0 0 0 0 0
89 Laitinen Leo Savo Volley 1 0 0 0 0 0 0 0
90 Lehtimäki Arttu Savo Volley 6 1 0 0 1 0 0 0
100 Rasinperä Miro Savo Volley 8 0 0 0 0 0 0 0

 

A=Ottelut, B=Torjunnat yht, C=Torjunnan käsistä, D=Huono varmistus, E=Verkkovirhe, F=Heikko vaimennus, G=Hyvä vaimennus, H=Torjuntapiste
Pelaajatilastot lajiteltuna tehtyjen pisteiden mukaan. Kolme parasta + Savo Volleyn pelaajat. Vastaanotto
Sija Sukunimi Etunimi Joukkue A B C D E F G H I J K
1 Sirjakovs Andris Kyky-Betset 9 171 19,0 96 41 8 295 22 143 48 % 20
2 Rastamo Aleksander Savo Volley 8 152 19,0 107 25 9 285 23 137 48 % 6
3 Puhakka Niko-Matias Kyky-Betset 9 148 16,4 111 33 10 297 19 130 44 % 8
16 Tikkala Jere Savo Volley 8 88 11,0 104 22 13 159 11 65 41 % 10
17 Muukkonen Aleksi Savo Volley 7 84 12,0 101 28 11 165 12 70 42 % 3
22 Siirilä Tommi Savo Volley 8 75 9,4 115 12 4 71 2 46 65 % 25
36 Lehtonen Lauri Savo Volley 8 47 5,9 109 6 6 58 2 30 52 % 11
49 Cielavs Markuss Savo Volley 7 30 4,3 43 3 3 66 2 26 39 % 1
70 Parkhomenko Vitaliy Savo Volley 8 10 1,3 102 8 0 13 1 2 15 % 8
85 Lehtimäki Arttu Savo Volley 6 1 0,2 18 1 0 3 1 1 33 % 0
91 Hirvonen Iivo Savo Volley 1 0 0,0 0 0 0 0 0 0 . 0
92 Huikari Aki Savo Volley 6 0 0,0 14 4 0 5 0 0 0 % 0
98 Laitinen Leo Savo Volley 1 0 0,0 0 0 0 0 0 0 . 0
104 Rasinperä Miro Savo Volley 8 0 0,0 0 0 0 1 0 0 0 % 0
A=Ottelut, B=Pisteet yht, C=Pisteet/ott, D=Syötöt yht, E=Syöttövirheet, F=Ässät, G=Hyökkäykset yht, H=Hyökkäysvirheet, I=Hyökkäyspisteet, J=Hyökkäysteho, K=Torjuntapisteet
Pelaajatilastot lajiteltuna vastaanottojen mukaan. Kolme parasta + Savo Volleyn pelaajat. Torjunnat
Sija Sukunimi Etunimi Seura A B C D E
1 Keskinen Roope TUTO Volley 8 27 0 78 % 44 %
2 Sihvonen Ville Raision Loimu 6 109 12 63 % 29 %
3 Goto Kandai Akaa-Volley 5 68 4 59 % 34 %
7 Muukkonen Aleksi Savo Volley 7 166 15 55 % 23 %
11 Tikkala Jere Savo Volley 8 169 15 54 % 21 %
14 Cielavs Markuss Savo Volley 7 56 1 52 % 18 %
22 Rasinperä Miro Savo Volley 8 126 15 48 % 23 %
A=Ottelut, B=Vastaanotot yht, C=Vastaanottovirheet, D=Vastaanotto POS, E=Vastaanotto TÄYD

Ottelut

Kotiottelut Vieras
Aika Koti Vieras Tulos
12.09.202518:00 Savo Volley Outokummun Karpaasit 4-1
04.10.202518:30 Savo Volley AC Oulu Volley 1-3
26.10.202517:00 Savo Volley VaLePa 3-1
01.11.202517:00 Savo Volley Kyky-Betset Kyyjärvi 3-0
08.11.202517:00 Savo Volley AC Oulu Volley 1-3
16.11.202517:00 Savo Volley Hurrikaani-Loimaa 1-3
28.11.202518:30 Savo Volley Kokkolan Tiikerit 3-0
20.12.202517:00 Savo Volley Raision Loimu -
29.12.202518:30 Savo Volley Akaa-Volley -
10.01.202617:00 Savo Volley TUTO Volley -
21.01.202618:30 Savo Volley Akaa-Volley -
24.01.202617:00 Savo Volley VaLePa -
09.02.202618:30 Savo Volley Kyky-Betset Kyyjärvi -
14.02.202617:00 Savo Volley AC Oulu Volley -
22.02.202617:00 Savo Volley Hurrikaani-Loimaa -
25.02.202618:30 Savo Volley Raision Loimu -
07.03.202617:00 Savo Volley Kokkolan Tiikerit -
20.03.202618:30 Savo Volley TUTO Volley -
31.08.202513:30 Kyky-Betset Kyyjärvi Savo Volley 3-1
31.08.202511:00 AC Oulu Volley Savo Volley 2-2
12.10.202516:00 Kouvolan Lentopallo -57 Savo Volley 3-0
22.10.202518:30 AC Oulu Volley Savo Volley 3-1
03.11.202518:30 Raision Loimu Savo Volley 1-3
21.11.202518:30 TUTO Volley Savo Volley 2-3
26.11.202518:30 Kyky-Betset Kyyjärvi Savo Volley 0-3
10.12.202518:30 VaLePa Savo Volley -
13.12.202517:00 Kyky-Betset Kyyjärvi Savo Volley -
27.12.202517:00 AC Oulu Volley Savo Volley -
06.01.202617:00 Hurrikaani-Loimaa Savo Volley -
14.01.202618:30 Akaa-Volley Savo Volley -
06.02.202618:30 Raision Loimu Savo Volley -
18.02.202618:30 Akaa-Volley Savo Volley -
28.02.202618:00 TUTO Volley Savo Volley -
04.03.202618:30 Kokkolan Tiikerit Savo Volley -
14.03.202617:00 VaLePa Savo Volley -
17.03.2026 Hurrikaani-Loimaa Savo Volley -
24.03.202618:30 Kokkolan Tiikerit Savo Volley -

Otteluisäntä

Pääyhteistyökumppanit

Tapahtumassa mukana