Poikkeava blogi eli savolaisittain poekkeeva loki on osio josta löydät kirjoituksia Savo Volleystä, lentopallosta ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta maan ja taivaan väliltä.

Kylmiä väreitä yleisöstä

 Tomi T. Turunen   09.03.2021, 09.51
 

Pian viidenkymmenen elinvuoteni aikana olen tunnelmoinut paikan päällä tuhansissa urheilutapahtumissa lasten hiihtokilpailuista olympialaisiin ja puulaakipeleistä Stanley cup -finaaleihin.

Olen päässyt todistamaan unohtumattomia suomalaisia urheiluhetkiä arvokisanäyttämöillä ja näkemään myös valtavia pettymyksiä, kun suuri unelma olympiamitalista tai maailmanmestaruudesta ei ole toteutunut.

 

Vaikka olen aina arvostanut myös yksilöurheilijoita, ovat joukkuelajit silti enemmän minun maailmaani. Olen palloilun suurkuluttaja. Sydämeni laji on koripallo, jota pelasin tosissani niin pitkään kuin kroppani kesti eli 23-vuotiaaksi. Nuorempana pelasin joukkueessa myös jääkiekkoa ja jalkapalloa. Lähes kaikkia muitakin palloilulajeja olen kokeillut ainakin höntsämielessä. Lisäksi olen viihtynyt katsomoissa oikeastaan lajista ja tasosta riippumatta.

 

Joukkueurheilussa minua kiinnostaa hienojen suoritusten lisäksi ryhmänä toimiminen. On kiinnostavaa seurata, kuinka jotkut joukkueen jäsenet säteilevät voimaa ympärilleen ja saavat pelikavereistaan illasta toiseen parhaan mahdollisen esiin. Kiinnostavia joukkueista tekevät myös erilaiset temperamentit ja se kuinka iältään, taustoiltaan ja taidoiltaan erilaiset yksilöt saadaan toimimaan paremmin kuin osiensa summa.

 

Vaikka olen pelannut lentopalloa vain koulun liikuntatunneilla ja kaveriporukassa, on se tarjonnut minulle lajina tukun unohtumattomia urheiluelämyksiä. Ensimmäiset muistikuvani lajista vievät 1970-luvun loppupuolelle Pieksämäen urheilutalolle. Muistan, miten kävimme isäni kanssa katsomassa Reino Kososen vetämiä PNMKY:n harjoituksia ja muutamia ottelujakin samassa yhteydessä, kun olimme kaupungissa sukuloimassa.

 

KuPS-Volleyn ensimmäiset pronssiset mitalivuodet osuivat puolestaan siihen saumaan, kun olin lukiossa ja omassa koripallon harjoittelussani kaikkein eniten tosissani. Silloin lentopalloilijoihin törmäsi toistuvasti samoissa harjoittelupaikoissa ja heidän arjestaan tuli tuttua.

 

Vaikka olin KuPS-Volleyn kultaiset vuodet opiskelemassa Jyväskylässä tuli joukkuetta seurattua tarkasti ja suurella ylpeydellä niin kuin KalPaakin. Jalkapallokentillä KuPSin tarjoamat ilonaiheet sen sijaan olivat 1990-luvulla vähissä.

 

Kun palasin 1997 Kuopioon ja aloitin vuonna 1999 Savon Sanomien urheilutoimituksessa avustajana, tuli lentopallosta iso osa talvisten viikonloppujen rutiinia. Savossa herruus siirtyi niihin aikoihin Keski-Savon Paterilta Pielaveden Sammolle ja naisten puolella Pieksämäki Volley oli vahvimmillaan. Jännitettävää ja kirjoitettavaa riitti.

 

Vuosina 2011, 2013 ja 2015 pääsin paikan päällä seuraamaan Suomen miesten maajoukkueen pelejä EM-lopputurnauksessa. Samalla näin, kuinka Suomi-fanit loivat lentopallohuumaa kisapaikkakunnille Innsbruckiin ja Wieniin, Herningiin ja Aarhusiin sekä Busto Arsizioon. Olin paikalla myös olympiakarsinnoissa Berliinissä tammikuussa 2016.

 

Elämäni toistaiseksi unohtumattomin urheilukokemus on kuitenkin loppukesältä 2014 Puolasta. Vaikka Suomi pelasi Katowicessa ja Wroclawissa upeat MM-kisat ja päätyi yhdeksänneksi, tarjosi suurimman elämyksen minulle lopulta maailmanmestaruuteen saakka edennyt kotijoukkue Puola.

 

Minulle tulee vieläkin kylmät väreet, kun muistelen elokuun 30. päivää Varsovan kansallisstadionilla. Puolan ja Serbian välisessä kisojen avausottelussa stadionin suljetun katon alla oli 62 100 pääosin puolalaista lentopallofania, jotka elivät mukana jokaisessa pallossa. Uskon, että suuri tekijä Puolan mestaruuden taustalla on se valtava energia, jonka joukkue imi jo avausottelussa kotiyleisöstään.

Jo tuntia ennen ottelun alkua stadionilla raikuivat kannustuslaulut ja viimeistään Puolan kansallishymnin aikana jokainen paikalla ollut tunsi, kuinka valtava voima yleisöllä on urheilutapahtumissa. Suljettu stadion, valtava ihmismassa ja voimakas kansallistunne loivat unohtumattomat puitteet. Voin vain kuvitella, mille ilta on tuntunut sen päätähdistä, pelaajista.

 

On suunnaton harmi, että talvikauden suomalaisissa palloilusarjoissa kauden huipentaviin pudotuspeleihin ja mitaliotteluihin joudutaan ilman yleisöä. Vaikka meillä halleissa ei koskaan ole Varsovan kansallisstadionin kokoisia yleisömassoja, on fanien ja pelaajien vuorovaikutus, onnistumisten ja epäonnistumisten eläminen yhdessä, asia, joka tekee urheilusta korvaamattoman arvokasta.

 

Kaipaan suunnttomasti niitä hetkiä, kun kotiyleisö hengittää suosikkiensa tahtiin ja huutaa ääni käheänä, kun ei jännitykseltään pysty olemaan hiljaa. Urheilua on kiva katsoa televisiostakin, mutta tunteita kuvaruutu leikkaa rajusti. Pelaajienkin on nyt vain uskottava, että kotikatsomoissa ollaan hengessä mukana, vaikkei huuto kentälle asti kuulukaan.

 

Tomi T. Turunen

 
 

PS. Tallenne Puolan ja Serbian välisestä lentopallon MM-kisojen 2014 avausottelusta löytyy kokonaisuutena youtubesta. (https://www.youtube.com/watch?v=B1BfBteRFAY)