Poikkeava blogi eli savolaisittain poekkeeva loki on osio josta löydät kirjoituksia Savo Volleystä, lentopallosta ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta maan ja taivaan väliltä.

Parasta paikan päällä

 Saara Ahlholm   09.01.2020, 21.08
 

Harjoitteluni Savo Volleyllä on nyt ohi. On siis aika vetää kulunutta syksyä yhteen; mitä tuli opittua, mitä jäi käteen? 
Jos listaisin kaikki oppimani asiat tähän, seurauksena olisi melkoinen maratonteksti, joten ajattelin pähkäillä harjoitteluajan oppeja eräästä tietystä itselleni tutusta roolista ja näkökulmasta katsottuna.

Tämä näkökulma on katsojan, penkkiurheilijan.

Olen ollut jääkiekkotyttö henkeen ja vereen kolmevuotiaasta asti. Tuolloin isäni raahasi minut ensimmäisiä kertoja Niiralan Monttuun, jossa kulutin aikaani lähinnä karkkia syöden ja niillä muovisilla penkeillä nukkuen. Vähitellen itse pelikin alkoi kuitenkin kiinnostaa ja enää hallille ei lähdettykään pelkästään karkkipussin toivossa. Tunnetilat voimistuivat vuosi vuodelta pelejä seuratessa ja varmaankin kovin kirpaisu 6-vuotiaalle pikku-Saaralle oli ehdottomasti KalPan putoaminen liigasta kärsittyään Pelicansille katkeran tappion. Sattuu edelleen. Mutta jo tuolloin iskä opetti, että ei siellä hallilla käydä voittojen tai menestyksen takia, vaan puhtaasta rakkaudesta joukkueeseen.

Tuolta lähtien olen elänyt varmaankin jonkun sortin jääkiekkokuplassa. Toki televisiosta on tullut seurattua lähes kaikkia lajeja, e-urheilusta hiihtoon, snookerista pesäpalloon ja jännättyä näiden lajien parissa siinä missä lätkänkin. Yhden käden sormilla on kuitenkin laskettavissa ne kerrat, kun olen lähtenyt paikan päälle katsomaan jotain muuta kuin jääkiekkoa. Miksi? En tiedä. Ehkäpä sinne Niiralan Monttuun on vain niin tuttua ja turvallista mennä, eikä omalta mukavuusalueelta halua poistua.

Sitten koitti tämä Savo-syksy. Ennestään lentopallo oli minulle tuttu lajina pääasiassa televisiosta seurattujen arvokisojen osalta. Paikan päällä olin käynyt katsomassa sitä kahdesti. Tällä kaudella olen saanut seurata lähes kaikki kotiottelut alusta loppuun ja voi pojat, mitä hetkiä sitä onkaan saanut kokea. Upea laji, vielä upeampi joukkue, seurasta puhumattakaan. Lentopallo ja Savo veivät paikan sydämestäni ja uusi rakkaus syttyi.

Toki jäähalli on jatkossakin suuntana, mutta niin ovat myös Savon kotipeliareenat. Ajattelin lisäksi tehdä uuden vuoden lupauksen ja käydä ensi vuonna kannattamassa paikan päällä mahdollisimman monen eri lajin paikallisjoukkuetta. Vuodessa ei liene kovin montaa viikkoa, etteikö jonkun urheilulajin sarjaa pelattaisi. Mahdollisuuksia siis on. Tiedä vaikka kesällä PuPe tai Steelers tarjoilisivat niitä fiiliksiä, joita ennen on odotettu syksyyn.

Urheilu eri lajeineen on yksi maailman siisteimmistä asioista.


Se yhdistää, se herättää tunteita ääripäästä ääripäähän, se luo merkityksiä ja tarinoita. Turhan usein sitä tulee kuitenkin jämähdettyä sen oman suosikkilajin pariin, vaikka meilläkin täällä Kuopiossa olisi tarjolla vaikka mitä hienoja lajeja. Urheilu on parasta paikan päällä ja siksi aion jatkossa nauttia sitä sekalaisen yliannostuksen, paikan päällä tottakai. Tämän tekstin myötä haluan toivottaa (penkki)urheilurikasta alkanutta vuotta kaikille!

 

Saara Ahlholm