Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 30.09.2021, 20.54

Savo Volley aloitti yllättävän valmiilla pelillä

Akaa-Volley kaatui suoraan kolmessa erässä selkein numeroin.
Savo Volley aloitti yllättävän valmiilla pelillä

 
Savo Volleyn Mestaruusliigan avaus ei näyttänyt lainkaan kauden ensimmäiseltä peliltä.
Savolaisjoukkue hyökkäsi, puolusti ja torjui varsin vankasti, ja toinen liigan kärkipäähän kaavailtu joukkue Akaa-Volley joutui nöyrtymään Siilinjärven koulusalissa selkein lukemin 3-0 (25-18, 25-21, 25-17).
Ottelun käännekohdaksi muodostui toisen erän loppu. Vieraat johtivat erää käytännössä koko ajan, mutta kun Akaa-Volley oli saanut pisteen numero 21, alkoi kotijoukkueen kiri, joka kesti loppuun saakka.
Kolmas erä oli ensimmäisen erän tapaan kotijoukkueen hallintaa.
 
Reilusti uudistuneen Savo Volleyn uudet miehet osoittivat olevansa hyviä muualle lähteneiden korvaajia.
Varsinkin keskipelaajaosasto on nyt todella vahva – jotain siitä kertoo sekin, että vastikään maajoukkueessakin kentälle päässyt Miki Jauhiainen oli koko ottelun vaihdossa.
Nuori Aleksei Zhbankov oli huimassa vedossa. Hän keräsi kotijoukkueen kovimmat pisteet (12/+8). Hyökkäysteho oli huimat 60 prosenttia, ja kirsikkana kakun päälle kirjattiin vielä kolme torjuntaa ja kolme ässäsyöttöä.
 
Vierasjoukkueen tehot lepäsivät odotetusti hakkuri Urpo Sivulan tontilla, ja hän suoriutuikin illasta mainiosti (16/+8).
– Aika jännittynyt alku oli, tunnusti Sivula.
– Meillä oli ajoittain hyviä pätkiä, mutta emme ilmeisesti uskoneet, että voimme voittaa erän ja sitä kautta ottelun. Pelaamattomuutta meidän on turha syyttää.
 
Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen oli luonnollisesti tyytyväinen.
– Pakko olla, jos Akaa-Volleyn laittaa 3-0-nippuun, tunnusti Tolvanen.
– Pystyimme keskittymään, vaikka välillä tulikin herpaantumisia, kun kenttään jäi sellaisia palloja, mitkä eivät sinne saisi jäädä. Tekemisen iloa oli koko joukkueella heti näin ensimmäisessä pelissä.
Tilastot kertovat, että kaikki Savo Volleyn kentällä olleet hyökkääjät tekivät työtään yli 50 prosentin teholla. Sellaisilla lukemilla ottelun häviäminen ei pitäisi olla vaihtoehto.
– Tiedän toki, että meillä on jokaiselle kulmalle vahva hyökkääjä, ja osa heistä pitää vielä jättää penkillekin, summasi Tolvanen.
– Fede (Fedor Ivanov, passari) löysi vielä oikein hyvin hyökkääjät. Vaikeaa se on silloin vastustajalle.
 
Vastustajan valmentaja Olli Kunnari summasi tuntojaan uransa ensimmäisen päävalmentajaottelun jälkeen tyynesti.
– Ei ollut mitään erityisiä jännityksiä ennen ottelua, vakuutti Kunnari.
– Ottelussa hävisimme selkeästi hyökkäyspelissä. Emme saaneet vastustajan hyökkäyksiä kiinni, ja omamme eivät toimineet.
 
Kaikki olivat sitä mieltä, että pelaaminen jälleen yleisön edessä oli nautinto. Siilinjärven saliin oli tullut 620 henkilöä, ja tunnelma oli jälleen sellainen, mikä sen lentopallo-ottelussa tuleekin olla.
 
Joukkueiden parhaina palkittiin Urpo Sivula ja Aleksei Zhbankov.
PROlibero oli Savo Volleyn Sho.
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421