Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 13.03.2021, 19.05

Savo Volley marssi välieriin

Lakkapaa.com ei saanut kahdessa puolivälierässä kaapatuksi erääkään.
Savo Volley marssi välieriin

 
Savo Volleyn kausi jatkuu Mestaruusliigan välierässä ensi viikolla. Puolivälierävastus Lakkapaa.com joutui lauantaina poistumaan takaisin pohjoiseen Pielaveden liikuntahallilta ilman erävoittoa.
Loppulukemat kirjattiin savolaisille 3-0 (25-12, 25-23, 25-20).
Ottelun alku näytti siltä, että kotijoukkue marssii tomerasti vieraidensa yli, kun ensimmäinen erä päättyi lyhyen kaavan mukaan Savon voittoon. Illan juoni ei kuitenkaan ollut näin yksinkertainen. Toisessa erässä vieraat olivat jo väkevästi menossa kohti erävoittoa, mutta Savo Volley sai punnerrettua väkevästi erän viimeiset pisteet kotiin.
– Tiesimme, että kun kaverilla on kausi katkolla, he tulevat peliin kovalla asenteella, tiesi Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Ensimmäinen erä meni nyt miten meni, mutta toiseen erään he syttyivät pelaamaan ihan eri tavalla. Meilläkin tietysti taisi hiipiä puseroon ajatus, että homma hoituu helposti.
– Toisessa ja kolmannessa erässä meidän hyökkäyksemme ei ollut tarpeeksi hyvää, mutta onneksi Lelu Ojansivun johdolla saimme erät hoidettua kotiin.
– Torjunta- ja puolustuspelissä olimme napsun verran vastustajia edellä.
 
Rovaniemeläisten valmentaja Jukka Tuovinen ei lähtenyt tarkemmin analysoimaan illan peliä.
– Savo Volleylle onnea jatkopaikasta. Meidän tavoitteemme oli, ettemme myy nahkaamme helpolla, ja näin emme tehneet. Olen ylpeä pojista, kehui Tuovinen omiaan.
 
Savo Volley pelasi liki koko ottelun samalla kokoonpanolla, millä se oli aloittanut edellisen pelin Rovaniemellä. Yleispelaajina uurastivat Malachi Murch ja Antti Siltala, keskipelaajina Severi Savonsalmi ja Tommi Siirilä, hakkurina Lelu Ojansivu, passarina Fedor Ivanov ja liberona Niklas Breilin.
Toisessa ja kolmannessa erässä kentällä kävivät tuplavaihdon myötä myös Petteri Penttinen ja Ilja Ivanov.
Nuorempi Ivanov korvasi hakkuri Ojansivun muutamien pallojen ajaksi, ja tekikin vaikuttavaa jälkeä: neljästä saamastaan passista hän tappoi kolme.
Varsin hyvin nuorelta mieheltä, joka oli aiemmin päivällä pelannut täydet minuutit Pielaveden Sammon joukkueessa ykkössarjan ottelussa Lempo Volleytä vastaan.

Savo Volleyn puolustus libero Niklas Breilinin johdolla toimi mainiosti. Kolmeen erään kotijoukkue puolusti 44 palloa takaisin pelattavaksi, ja onnistui niistä vielä hyökkäämään 44 prosentin teholla.
 
Vastustajan tehomies oli tutusti hakkuri Eetu Häyrinen (14/+8). Laitapelaaja Borys Zykov saalisti 12 pistettä, mutta hänen iltaansa synkistivät lukuisat virheet, jotka painoivat hänen tehonsa miinukselle.

Kuvia ottelusta katsottavissa täältä:

https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2940&t=2882

 
Savo Volleyn välieräsarja alkaa keskiviikkona Vantaalla Ducksia vastaan.
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 

 
**************************************************
Terveisin, 
 
Tapio Hartikainen
Tiedottaja
Savo Volley
044 2428421
********************************************************************