Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 27.02.2021, 19.44

Savo Volley päätti runkosarjan kauden ensimmäiseen viisieräiseen

Tuleva puolivälierävastustaja Lakkapaa.com kaatui kotisalinsa aavemaisessa hiljaisuudessa.
Savo Volley päätti runkosarjan kauden ensimmäiseen viisieräiseen

 
Savo Volleyn viimeinen runkosarjan ottelu oli monella tapaa hieman eriskummallinen. Päällimmäisenä huomiona oli Lapin urheiluopistossa vallinnut aavemaisen hiljainen tunnelma. Kotijoukkue oli kiitettävästi rajoittanut yleisön pääsyn halliin, ja oli lisäksi jättänyt pois kenttäkuulutuksen ja taustamusiikin.
Tuloksena oli muiden muassa tavallista enemmän tuomareiden jakamia keltaisia kortteja, kun pelaajien kommentit kuuluivat paremmin oikeudenjakajien korviin…
Toinen erikoisuus oli siinä, että Savo Volley pelasi kauden ensimmäisen viisieräisen ottelun, kun kotijoukkue sinnitteli loppulukemiksi 2-3 (21-25, 25-21, 25-21, 21-25, 9-15).
 
Ottelulla ei ollut kummallekaan tuloksellista merkitystä. Joukkueet kohtaavat joka tapauksessa tulevissa puolivälierissä, jotka alkavat puolentoista viikon kuluttua.
 
Joukkueet pelasivat myös pienellä miehityksellä – Lakkapaa.comilla oli kokoonpanossa kymmenen pelaajaa, Savo Volleyllä puolestaan yksitoista. Vierasjoukkueen kokoonpanosta puuttui kokonaan flunssainen kapteeni Antti Siltala, lisäksi Tommi Siirilä ja Markuss Cielavs eivät olleet valmentaja Timo Tolvasen käytettävissä, vaikka mukana pohjoisen reissulla olivatkin. Kaikkien poissaolon syy on kuitenkin sellainen, että alkavissa pudotuspeleissä he ovat jälleen täysillä mukana.
 
Valmentaja Tolvanen oli varsin vähäsanainen ottelun jälkeen.
– Aika karua oli pelata tällaisessa ympäristössä, kommentoi Tolvanen pelin hiljaisia olosuhteita.
– Hyvin pojat kuitenkin hoitivat hommansa, vaikka pelillä ei mitään merkitystä ollutkaan sarjataulukkoon.
 
Kotijoukkueen valmentaja Jukka Tuovinen löysi omistaan kehumisen aihetta.
– Positiivista peliä meiltä ennakkoon selkeästi vahvempaa joukkuetta vastaan, tiivisti Tuovinen tuntojaan.
– Aika ajoin pelasimme ihan hyvää syöttöpeliä. Fokuksen säilyttämiseen on vielä panostettava.
 
Savo Volleyn vastuunkantajan rooliin hankkiutui ottelun mittaan yleispelaaja Malachi Murch, joka keräsi mukavat pisteet 19/+13. Hakkuri Lelu Ojansivu pelasi vielä hieman toipilaana eikä ollut terävimmillään. Pistesaldo viiteen erään hakkurilla oli 17/+6.
 
Kotijoukkueen syömähammas oli totutusti savolaisille tuttu mies Eetu Häyrinen, joka uurasti jälleen urosmehiläisen tapaan. Passeja hänelle tarjottiin 53 kappaletta, joista hän hyökkäsi 43 prosentin tehoilla. Saldoa komisti vielä kuusi torjuntaa, mutta vastapainoksi hän lahjoitti vieraille peräti seitsemän pistettä syöttövirheillä.
 
 
Mestaruusliigan pisteet:
3: Malachi Murch
2: Teemu Silventoinen
1: Eetu Häyrinen
 
PROLibero: Teemu Silventoinen
 
Kuvia ottelusta katsottavissa ja ladattavissa täältä:
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2938&t=2882
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421