Savo Volley pelaa kauden toisen ja samalla viimeisen harjoitusottelunsa lauantaina 19. päivänä syyskuuta.
Kiuruvedellä kello 16 alkavassa ottelussa vastustajaksi saapuu Kokkolan Tiikerit.
Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljä kertaa, ja kolmesti savolaiset olivat parempia. Tiikerit ottivat ainoan voittonsa Kokkolassa tammikuussa 2020 lukemin 3-1.
Ottelusta tekee mielenkiintoisen muiden muassa se, että Kokkolan viime vuosien libero Niklas Breilin on pukenut tälle kaudelle Savo Volleyn paitaan. Breilin on tuonut esille, että hänen päätavoitteensa on ollut päästä pelaamaan ulkomaille, mutta koronatilanteen vuoksi hänen on toistaiseksi ollut tyytyminen kotimaan peliareenoihin.
Savo Volley oli nuorelle lahjakkuudelle helppo valinta:
- Tiedän, että joukkue on hyvä, ja kun valmentajana on entinen libero Dole (Timo Tolvanen), uskon että hän pystyy antamaan minulle enemmän kuin joku muu valmentaja.
 
Joukkueiden kesken on tapahtunut toinenkin merkittävä vaihto: Tiikereiden todella pitkäaikainen huoltaja Jasse Puikko huolehtii alkavalla kaudella Savo Volleyn pelaajista. Kiuruveden pelissä hänet on tosin vielä värvätty Tiikereiden vaihtopenkille – joukkue järjestää huoltajalleen läksiäiset.
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 

Jaa uutinen