Mestaruusliigan alkuun on enää muutama päivä, ja joukkueiden edustajat kokoontuivat perinteiseen avajaistilaisuuteen, joka järjestettiin pääyhteistyökumppani LähiTapiolan tiloissa Espoossa.

Paikalla olivat kaikki naisten liigan joukkueet, miesten joukkueista paikalle ei päässyt oululainen Etta, joka oli samaan aikaan Espanjassa viimeistelemässä liigakuntoaan. Ettalta saatiin tilaisuuteen videotervehdys.

Savo Volleyn edustajat päävalmentaja Jukka Tuovinen ja kapteeni Antti Siltala vakuuttivat kanssakilpailijoille ja medialle, että vaikka joukkueessa on lukuisia suuria egoja, se ei haittaa joukkueen hitsautumista ja menestymistä.

Savo Volley on omassa palaverissaan ennen kauden alkua paaluttanut tavoitteet tulevalle talvelle ja keväälle.

Mikään yllätys ei ollut, että rimaa ei ole asetettu turhan alas: Savo Volley aikoo kauden aikana heilutella sekä Mestaruusliigan voittopystiä että Suomen cupin voittoa. Menestystä haetaan myös Euroopan kentiltä, minne Savo Volley pääsee Sampo Volleyn viimevuotisilla meriiteillä.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 

Jaa uutinen

UutisetViimeisimmät