Savo Volleyn tiukka kolmen päivän rutistus Viron Tartossa päättyi lauantaina voittoon hieman varamiehisestä Raision Loimusta. Lukemat kirjattiin 3-0 (25-10, 25-21, 25-19).
- Jatkettiin jälleen siitä, mihin edellisissä peleissä jäätiin ja saatiin se, mitä tältä turnaukselta haettiin, kiitteli valmentaja Jukka Tuovinen omiaan.
- Pelasimme omalla tavallamme. Syöttö/vastaanottopeli ja puolustus toimivat hyvin. Tässä viimeisessä pelissä oli hieman ongelmia vastaanoton kanssa, mutta vastaavasti hyökkäyspeli toimi mainiosti.
Loimua vastaan yleispelaajina aloittivat edellisessä pelissä huimassa vedossa ollut Miro Määttänen ja Jere HeiskanenMarkuss Cielavs sai peliaikaa kolmannessa erässä Heiskasen paikalla. Keskitorjujina olivat Rodrigo Leitzke ja Severi Savonsalmi, hakkurina Eetu Häyrinen, passarina Lasse Jäntti ja liberona Joshua Ayzenberg.
Severi Savonsalmi osoitti jälleen, että hänestä on tulossa todellinen pelimies. Loimua vastaan hän teki pisteet 12/+6, mikä oli joukkueen toiseksi paras saldo.
- Severi on nyt ollut meidän kanssamme tämän kesän – edellisen hän oli maajoukkueen mukana -, ja hän on mennyt hienosti eteenpäin, kehui Tuovinen.
- Hän on kehittänyt fysiikkaansa, ja se näkyy samalla myös pelillisten asioiden parantumisena. Paljon on kuitenkin vielä kehittämisen varaa.
Passari Jäntti pelasi nyt oivan peli. Passit sattuivat kohdalleen, vaikka vastaanotto takkuili, suoria toisen kosketuksen pisteitä tuli kaksi, ja mikä hienointa, hän otti jopa kaksi torjuntapistettä.
Vaikka Savo Volleystä löytyy hyviä yksilöitä, uskoo valmentaja Tuovinen, että menestykseen tarvitaan nimenomaan joukkuetta.
- Olemme kunnossa, ja olemme tasainen joukkue.
Viron turnauksesta heltisi siis neljä voittoa.
- Urheiluun kuuluu voittaminen, sanoo valmentaja Tuovinen.
- Tappioitakin tulee, mutta itseluottamusta rakennetaan nimenomaan voittojen avulla.
Raision Loimun  joukkue oli tasainen; kahdeksaan pisteeseen ylsivät Väinö RahkoEetu Kulmala sekä Kasimir Vuorinen. Libero Aatu Kulmala kantoi päävastuun nostamisesta, ja teki sen 42 prosentin tarkkuudella.


Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 

Jaa uutinen