Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 20.03.2026, 20.47

Kotietu katosi

Kotietu katosi

Savo Volleylla on menossa todella synkkä kausi.

Joukkue taisteli vielä joku aika sitten sarjataulukon kolmannesta sijasta, tuo on nyt vaihtunut puolustustaistoksi, jossa palkintona on viides sija. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pudotuspelien kotietu on menetetty.

Uusimman murheen aiheutti TUTO Volley, joka haki ISLVI Areenalta puhtaan 0-3 -voiton. Erälukemat kirjattiin vieraille 22-25, 22-25, 18-25.

Olennaista oli illan ottelussa se, että kaikki kolme erää alkoivat vieraiden rajulla rynnistyksellä. TUTO Volley repäisi melkein kymmenen pisteen eron ennen kuin kotijoukkue heräsi edes näennäisesti taistelemaan.

– En osaa sanoa, miksi meillä on nyt näin vaikeaa, totesi valmentaja Arttu Keränen.

– Kiviä on käännelty.

– Omasta tekemisestä kaikki on kiinni.

– Hyvää jaksoa seuraa meillä aina vähintään yhtä pitkä huono jakso.

– Yksi peli kerrallaan tässä nyt mennään.

Vastustajan valmentaja Mika Rantanen oli luonnollisesti iloinen voitosta.

– Taisi olla meille toinen vierasvoitto. Edellisen kerran kun kävimme täällä numerot olivat toisin päin. Silloin emme saaneet vastaanottoa toimimaan, nyt se onnistui. sanoi Rantanen.

Savo Volley peluutti nyt Aleksi Muukkosta koko pelin ajan, ja hän olikin yksi joukkueen parhaimmista.

Hän keräsi pisteet 13/+5.

Tommi Siirilä oli jälleen hieman heikomman pelin jälkeen oma itsensä. Torjuntoja kertyi mukavasti neljä kappaletta, ja hyökkäys kulki 60 prosentin teholla. Hyökkäysvirheitä hänelle tuli vain yksi.

Savo Volleylla on jäljellä runkosarjassa enää yksi ottelu. Ensi viikon tiistaina savolaiset matkaavat Kokkolaan Tiikereiden vieraaksi, ja tuossa ottelussa on panoksena sarjan viides tila.

Parhaat:

Markuss Cielavs, Savo Volley

Roland Jackson, TUTO Volley

PROLibero:

Risto Ruohola, TUTO Volley

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi