Siirry sisältöön
Fedor Ivanov

Moi!
Olen Fedor Ivanov ja olen joukkueen nuorin pelaaja. Olen syntynyt Turussa vuonna 2000 isäni pelatessa Raision Loimussa. Olen pyörinyt pienestä asti hallilla taistellen pallon kanssa. 2003 muutin perheeni kanssa Savoon, Pielavedelle.

Ensi kaudella on 12. vuoteni lentopallon parissa. Junioreissa olen pelannut ja tulen pelaamaan Pielaveden Sammossa. Pienenä lentopallo ei ollut minun ainoa harrastus, eikä edes minun lempilajini, sillä silloin olin enemmän jalkapallopoikia. Muutaman vuoden kuluttua kiinnostus jalkapalloa kohtaan hävisi ja rupesin panostamaan täysillä lentopalloon. Vuosien varella on myös tarttunut muutama junnujen SM-mitali.

Olen todella kiitollinen, että pääsin pelamaan näin kovaan joukkueeseen. Olen aivan varma, että ensi kausi tulee olemaan aivan huippu.

Ciao! Nähdään hallilla!

Vahvuutesi kentällä?
Positiivinen asenne ja pelin lukeminen.

Syntymäpaikka?
Turku.

Jalan koko?
44.

Aikaisemmat seurat ja vuodet?
Pielaveden Sampo ja Maaningan Mahti.

Mikä saa sinut onnelliseksi?
Hyvä sää.

Kenen pelaajan kohtaamista odotat tulevalla kaudella ja miksi?
Niklas Breilin, meillä on omat asiat käsiteltävänä.

Kuka on joukkueeen hauskin ja oudoin pelaaja?
Severi Savonsalmi, olemme tunteneet pienestä asti ja Severillä kyllä löytyy sitä juttua välillä. Se just menee sitten vähän oudon puolelle.

Kerro jokin salaisuus joukkuetoveristasi?
Jere Heiskanen ei ole ikinä voittanut minua ja Severiä junnupeleissä.

Videot