Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 26.02.2022, 19.19

Ei ollut peli järin kaunista, mutta pisteet tulivat kotiin

Savo Volley ja Ducks olivat molemmat hieman aneemisia Lumo Areenalla
Ei ollut peli järin kaunista, mutta pisteet tulivat kotiin

– Täytyy sanoa, että tämä oli yksi tämän kauden p*skimmista peleistä, puuskahti Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen Vantaalla, kun Mestaruusliigan ottelu Ducks – Savo oli päättynyt lyhyen kaavan mukaan savolaisten voittoon lukemin 0-3 (20-25, 19-25, 22-25).

Kotijoukkue Vantaa Ducks lähti otteluun hieman raajarikkoisena, sillä keskipelaajiksi asettuivat tuolle paikalle kokemattomat Iiro Seppälä ja Anton Lepistö.
– Kun kaverilla ei niin sanotusti ollut kaikki muumit kanootissa, lähti meidänkin joukkue vähän mukaan samaan aneemisuuteen. Tästä puhuin joukkueelle, paljasti Tolvanen.
– Molemmat pelasivat kaukana omasta tasostaan.
Savo Volley on viime aikoina käyttänyt hakkurin tontilla Mikko Räsästä, ja sama oli miehitys Vantaan illassakin. Räsänen hoiti tonttinsa varsin mallikkaasti, mutta pisterohmut löytyivät tällä kertaa yleispelaajaosastolta – Michael Michelau (13/+12) ja Andrus Raadik (14/+5) olivat  molemmat tehokkaita.
Passarin paikalle pääsi Fedor Ivanov yhden pelin tauon jälkeen. Mukavin havainto vanhemman Ivanovin pelissä oli, että hän on jälleen löytämässä tehokkaan hyppysyöttönsä.
Keskipelaajat Miki Jauhiainen ja Jakub saivat kolmeen erään yhteensä 16 passia, ja tekivät niistä keskimäärin joka toisesta pisteen. Kovac vankistelee asemiaan Mestaruusliigan torjuntatilaston kärkipäässä – tänään tuo pistesaldo karttui neljällä.
 
Kotijoukkueen valmentaja Juho Rajala kiitteli normaalista poikkeavaa keskipelaajaosastoaan.
– Hyvin pojat hommasta suoriutuivat.Rajala löysi parannettavaa passipelistä.
– Silloin kun päästiin hyökkäämään, meni ihan hyvin. Monta kertaa kuitenkin oli havaittavissa vastuun pakoilua, harmitteli Rajala.
– Meidän pitää olla kärsivällisiä, että saamme pienet palaset loksahtelemaan kohdalleen. 

Savo Volley on ottamassa runkosarjan loppukiriä. Alkavalla viikolla joukkue matkustaa pohjoisen kierrokselle: keskiviikkona se kohtaa Ettan Oulussa ja seuraavana päivänä Lakkapään Rovaniemellä. Tuolta reissulta palattua on vielä edessä kohtaamiset kotikentällä Lakkapäätä ja Raision Loimua vastaan.
 
Vaikka Savo Volley putosi uuden pistekeskiarvoon perustuvan järjestyksen mukaan sarjakakkoseksi, on sillä kuitenkin vielä täydet mahdollisuudet runkosarjan voittoon: puhtaasti sarjataulukkoon katsomalla Savo Volleyn loppukauden ohjelma on helpompi kuin nyt piikkipaikalle nousseella VaLePalla.
 
 
Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti ladattavissa täältä:
 
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2999&t=2967
 
 
Parhaat pelaajat:
Alexander Rastamo, Vantaa Ducks
Andrus Raadik, Savo Volley
 
PROLibero: Sho
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421