Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 28.02.2026, 21.19

Ei tunnu kivalta

Ei tunnu kivalta

Yksi keljuimmista tilanteista urheilussa lienee, kun hävityn ottelun jälkeen astuu bussiin ja aloittaa kuuden tunnin kotimatkan.

Savo Volley koki tämän Turun lauantai-illassa.

Hyvin alkanut ottelu TUTO Volleyta vastaan keikahti pitkällä erätauolla päälaelleen, ja kotiin tuomisina oli vain yksi sarjapiste, kun TUTO vei viisieräisen lukemin 3-2 (21-25, 21-25, 25-21, 25-21, 15-11)

– Aloitussyöttö kulki meillä kaksi erää hyvin, kertasi savolaisten päävalmentaja Arttu Keränen.

– Pitkällä erätauolla vielä puhuimme, että jatketaan samaan malliin, mutta niin ei käynyt.

– Emme saaneet torjunta/puolustusta riittävälle tasolle.

Keränen löysi moitittavaa myös muilta pelin osa-alueilta.

– Varsinkin jatkopalloissa hyökkäämisessä tarvitsemme laatua lisää. Se on maksanut meille monta erä- ja jopa otteluvoittoa. Niin tänäänkin.

Ilon aiheet olivat harvassa, mutta niitäkin löytyi.

Libero Miro Rasinperän sairastaessa komennuksen kentälle sai farmipelaaja Paulus Kriikkula (Iivo Hirvonen toki aloitti, mutta lauantai ei ollut hänen päivänsä).

Kriikkula joutui luonnollisesti kotijoukkueen syöttöjen kohteeksi, mutta nuori mies ei hätkähtänyt, vaan nosti aloitukset 68 prosentin tarkkuudella ja vain yhdellä suoralla virheellä.

Toinen ilon aihe oli Tommi Siirilä, joka kautta aikain viidentenä pelaajana ylsi tuhanteen torjuntaan. Nyt tili karttui neljällä tappotorjunnalla – muilla osa-alueilla Siirilälläkin oli vaisu ilta.

Myös hakkuri Aleksander Rastamon peliesitys kelpasi, mutta lentopallo-ottelua ei yhdellä miehellä voiteta.

Edellisessä pelissä loistaneen Markuss Cielvasin ilta oli kaksijakoinen; kaksi erää hän jatkoi Loimu-pelin tahtia, mutta loppua kohti ote hiipui.

Valmentaja Keräsen kommentit jatkopallohyökkäysten heikkouteen kohdistuvat enimmäkseen passariosastoon. Vitalii Parkhomenko ja Arttu Lehtimäki kävivät vuorollaan kokeilemassa, mutta kumpikaan ei saanut peliään kulkemaan toivotulla tavalla.

Vastustajan syömähampaat löytyivät tällä kertaa yleispelaajaosastolta. Etenkin Lauri Vanhanen oli ajoittain täysin pitelemätön vieraiden torjunta/puolustukselle. Roland Jackson oli toinen hyökkäyksen tehomies.

– Emme löytäneet lääkkeitä nelospaikan hyökkäykseen tänään, tunnusti valmentaja Keränen.

Kotijoukkueen valmentaja Mika Rantanen arveli, etteivät he tehneet pitkällä erätauolla mitään ihmeellistä.

– Saimme tiivistettyä vastaanottoamme, sanoi Rantanen.

– Molemmilla yleispelaajilla oli hyvä ilta.

Savo Volley jatkaa pisteiden metsästystä jo keskiviikkona, kun se matkustaa vahvaan kevätvireeseen intoutuneen Tiikereiden vieraaksi Kokkolaan.

Parhaat:

Lauri Vanhanen, TUTO Volley

Aleksander Rastamo, Savo Volley

PROLibero:

Risto Ruohola, TUTO Volley

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi