Nuori Hurrikaanijoukkue joutui lopulta toteamaan, että välierävastus oli tällä kertaa liian kova.
Savo Volley ei antanut kolmen ottelun sarjassa vastustajalleen erääkään. Viimeinen koitos Loimaalla päättyi vieraille 0-3 (24-26, 14-25, 23-25).
Vaikka ottelu oli numerollisesti tiukka, se ei sitä todellisuudessa aivan noin paljon ollut. Kotijoukkue oli toista erää lukuun ottamatta varsin hyvin pelissä mukana, mutta Savo Volley kiristi rinnalle ja ohi. Kotijoukkueen valmentaja ei laskenut tätä vain erien lopun rutiinieroksi.
  • Rutiinia ei pidä olla vain erien lopussa, vaan koko ajan, tuumi Jussi Heino.
  • Emme tässä ottelusarjassa pelanneet yhtään ehjää erää. Virheitä tuli aivan liikaa.
Vaikka tie veikin ”vain” pronssiotteluun, Heino uskoi joukkueensa tulevaisuuteen.
  • Tämän porukan huippu ei kuulukaan olla vielä nyt, vaan katsotaan kymmenen vuoden päästä. Parannusta joukkueeseen tulee varmasti, paalutti Heino.
 
Savo Volleyn valmentaja Timo Tolvanen muistutti jälleen menestyksen tärkeydestä laajemminkin.
  • Tämä on seurallekin iso asia. Viime vuonna pelasimme finaaleissa, mutta ilman yleisöä. Tämä on iso juttu, hehkutti Tolvanen.
  • Olen tosi ylpeä joukkueesta. Liiga oli ennätyksellisen tasainen, ja pääsimme finaaliin.
 
Savo Volley pelasi jälleen samalla kokoonpanolla ja samoilla syöttövaihdoilla kuin edellisessäkin välierässä.
Härkämäisin oli jälleen kerran Andrus Raadik, joka keräsi kentän korkeimmat pisteet 16/+9. Hän ehti myös mainiosti vastustajan syöttöjen alle, ja nosti yksitoista kertaa huimalla 91 prosentin tarkkuudella.
Konkari Antti Siltala rakentaa itselleen huimaa lopetuskevättä. Jokin aika sitten kaikkien mielestä leikkaukseen auttamatta ajautuva mies on välierissä yltynyt liki parhaiden aikojensa vauhtiin.
Mikko Räsänen totuttelee hakkurin tonttiin, ja täyttää paikan mukavasti. Varmuutta vielä mies kaipaa lisää.
Passari Fedor Ivanov - joka valittiin neljän muun Savo Volleyn pelaajan kanssa maaliskuun tähdistöön – osoitti, ettei kunnianosoitus ole vääryys.
Ivanov käytti tällä kertaa keskipelaajia hyökkäyksessä hieman vähemmän, kun laitahyökkäys kulki. Miki Jauhiainen ja Jakub Kovac tekivät passarin tarjoiluista kuitenkin hyvää työtä, kun paikka tuli.
Libero Shon vastaanotto on kevään mittaan hieman horjunut, mutta mies on kuitenkin pelipaikkansa aatelia.
 
Pronssiotteluun valmistautuvan Hurrikaani Loimaan paras pistemies oli totutusti Antti Ropponen, mutta hänen iltaansa sävyttivät liiat virheet.
Aleksi Muukkonen ja Luka Marttila säestivät virheiden teossa – kumpikaan ei päässyt tehotilastoissa plussalle.
 
Loimaan liikuntahallille oli saapunut katsojia peräti reilut kahdeksan sataa, ja tunnelmaa riitti, kuten Loimaalla yleensäkin.
  • Loimaalla on aina mukava käydä, kehui Antti Siltalakin, joka sai Lelu Ojansivun kanssa ottelun päätteeksi loimaalaisilta kassillisen muistamisia. Konkareiden lopettaminen huomioitiin hienosti.
  • Oli tärkeä saada tämä sarja nyt poikki, niin pääsemme mukavasti palautumaan ennen finaaleja.
 
Finaalisarjassa vastaan tulee tuttu porukka Sastamalasta.
Ottelut VaLePaa vastaan aloitetaan sunnuntaina 10. huhtikuuta Siilinjärvellä. Seuraavat kaksi peliä pelataan 13. ja 14. päivänä Sastamalassa, neljäs peli Kuopiossa pääsiäissunnuntaina 17. huhtikuuta, ja jos lisää pelejä tarvitaan, viides pelataan pääsiäismaanantaina Kuopiossa, kuudes keskiviikkona 21. huhtikuuta Sastamalassa. Mahdollinen seitsemäs ottelu on Savo Volleyn kotiottelu, mutta sen pelipaikka on vielä auki.
 
 
Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti ladattavissa täältä:
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=3009&t=2967
 
 
Joukkueiden parhaat:
Mikko Suomalainen, Hurrikaani
Antti Siltala, Savo Volley
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 

Jaa uutinen