Ensi sunnuntaina 6. päivänä syyskuuta Leppävirran Vesileppis Areenalla pelattavassa hyväntekeväisyysottelussa Savo Volleyn vastustaja Areena Warriors sai yllättävän vahvistuksen, kun Suomen maajoukkueen libero Lauri Kerminen päätti pelata ainoan Suomessa tällä kaudella pelattavan ottelun Leppävirralla.
Kerminen on valittu kaksi kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi lentopalloilijaksi.
Edelliset viisi kautta Kemerovon joukkueessa Venäjän superliigassa pelannut Kerminen vaihtoi seuraa Moskovan Dynamoon.
 
Areena Warriors koostuu (Kermistä lukuun ottamatta) pääsarjatason peliuransa jo päättäneistä konkareista. Kokemuksesta kertoo paljon se, että joukkueen pelaajilta löytyy yhteensä noin 3000 ottelun verran kokemusta Suomen korkeimmalla sarjatasolla.
Kentällä nähdään Kermisen lisäksi Ilari Sivonen, Tatu Säisä, Saku Määttä, Ilkka Sammelvuo, Jussi Aamuvuori, Timo Leikas, Antti Esko sekä Pekka Seppänen, joka myös valmentaa joukkuetta.
 
Savo Volleyn joukkueessa kentällä nähdään miltei koko tulevaan Mestaruusliigakauteen valmistautuva kokoonpano. Australialainen yleispelaaja Malachi Murch tekee ensiesiintymisensä Suomen kentillä – samoin pitkästä aikaa kotimaisella parketilla nähdään keskitorjuja Tommi Siirilä.
Ottelu alkaa Vesileppis Areenalla sunnuntaina 6. lokakuuta kello 17.
Lipunmyynti on avattu osoitteessa https://www.seat4.me/tapahtuma/savo-volley/savo-volley-areena-warriors-2020
Ottelun tuotot ohjataan Leppävirran kunnan nuorisotyöhön. 

Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 

Jaa uutinen