Savo Volleyn kivikova keskipelaajakolmikko jatkaa tulevallakin kaudella samassa kokoonpanossa, kun viimeisenä lenkkinä Miki Jauhiainen, 25, solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Aiemmin jatkonsa ovat varmistaneet Jakub Kovac kaksivuotisella sopimuksella ja Aleksei Zhbankov, jolla alkaa toinen vuosi kaksivuotisesta sopimuksesta.
 
208-senttinen Jauhiainen palasi vuosi sitten Suomeen neljävuotiselta USA-reissulta ja pelasi viime kaudella ensimmäistä kertaa Suomen pääsarjassa. Hän pelasi runkosarjassa 21 ottelussa, teki niissä noin kahdeksan pistettä per ottelu. Torjuntoja hän otti keskimäärin noin 2,5 kappaletta ottelua kohti, mikä oikeuttaa Savo Volleyssa jaettuun ykkössijaan Jakub Kovacin kanssa. Hän hyökkäsi 64 prosentin tehokkuudella.
 
Miki Jauhiaisen tilillä on myös 25 maaottelua Suomen paidassa.
 
- Mikillä oli viime kaudella ensimmäinen vuosi kotimaan liigassa, ja hän osoitti heti kuuluvansa liigan kärkikastiin pelipaikallaan, sanoo Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
- Olen erittäin tyytyväinen, että hän täydentää jatkossakin joukkuettamme.
- Meillä on jälleen koossa liigan paras keskarikolmikko, hehkuttaa Tolvanen.
 
Jauhiaisen perhe sai mieluisan lisäyksen kesken viime kauden, kun joukkoon liittyi poikavauva. Kuopiossa jatkaminen oli niin Mikille kuin perheellekin mieluisa vaihtoehto.
- Valinta oli helppo. Viihdyimme perheenä Kuopiossa tosi hyvin, ja joukkuekin on hyvä, perustelee Jauhiainen.
- Viime kausi oli loppujen lopuksi aika hyvä, mutta kyllä se finaalisarja olisi voitu pelata paremmin – enpä ole hirveästi hopeamitalilla kerskunut…
Parin konkarin lopettamisesta huolimatta Savo Volley on Jauhiaisen mielestä saamassa kasaan jälleen kilpailukykyisen joukkueen.
- Silli (Antti Siltala) on näköjään ihan kelvollinen managerinakin, pohtii Jauhiainen.
 
Valmentaja Tolvasella on siis käytössään vahva kolmikko.
- Kenet tahansa keskipelaajista voi laittaa kentälle, sanoo Tolvanen.
- Lisäksi kaikkia heitä kehittää se, kun he pelaavat toisiaan vastaan treeneissä.
Jauhiaisesta Tolvanen nostaa vielä esiin yhden piirteen.
- Pidän erityisesti hänen työmoraalistaan ja asenteestaan.
- Sellaisen pelaajan kanssa on kiva tehdä töitä.
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 

Jaa uutinen