Macron Finland / Athleron Oy ja Savo Volley ovat solmineet kolmevuotisen pääyhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä Savo Volleyn pelaajat ja toimihenkilöt pukeutuvat seuraavat kolme vuotta Macronin toimittamiin asusteisiin. Sopimukseen piiriin kuuluvat edustusjoukkueen pelaajien peli-, harjoitus- ja matkustusvaatteet sekä edustusvaatteet joukkueen valmentajille sekä toimitsijoille.

Savo Volleyn yleispelaajalla ja seuran hallituksen jäsenellä Antti Siltalalla on vuosien kokemus alun perin italialaisen Macronin asusteista.

- Olen pelannut Macronin peliasuilla viidessä eri maassa. Kun olin Sampo Volleyn taustavoimissa mukana, ehdotin, että ryhtyisimme käyttämään silloin Suomessa vähemmän tunnetun tehtaan asusteita. Pelaaja on päivittäin viisi tuntia näissä vaatteissa, ja on tärkeää, että ne ovat korkealaatuisia, ja sen vuoksi päädyimme niihin myös Savo Volleyssä, sanoo Siltala.

Savo Volleyn toimitusjohtaja Timo Perälä on myös tyytyväinen tehtyyn sopimukseen.

- Hienoa että päästään yhteistyöhön Macronin kanssa, joka on iso eurooppalainen toimija. Meillä on Sammossa hyvät kokemukset heidän laadukkaista seuravaatteistaan ja varusteistaan, kertoo Perälä.

Ville Asikainen Macron Finland / Athleron Oy:stä on iloinen, että yhtiö pääsee osalliseksi huippulentopalloilusta Savo Volleyn kumppanina.

- Olemme Macronilla äärimmäisen tyytyväisiä, että pääsimme Savo Volleyn kanssa sopimukseen. Savo volley tulee olemaan Suomen parhaita joukkueita jo tulevalla kaudella. Savo Volley on hieno osoitus savolaisesta yhteistyöstä, hehkuttaa Asikainen.

Macron on yksi Euroopan johtavista urheiluvaatteiden valmistajista, jossa yhdistyvät italialaiseen tyyliin tyypillinen laatu ja perinteet, sekä intohimo ja asiantuntemus. Macron kiinnittää huomiota urheilijoiden tarpeisiin ja vaatimuksiin niihin täydellisesti sitoutuen. Macron on täynnä perinteitä aina vuodesta 1971, jolloin Macron perustettiin Bolognan alueella Italiassa ja jossa yrityksen pääkonttori sijaitsee tänäkin päivänä. Macronin tuotteita käyttää yli 10.000 seuraa ympäri maailmaa ja Macronin tuotteita myydään yli 1.300 jälleenmyyntipisteen kautta. 

Tätä intohimoa, omistautumista ja näitä tavoitteita varten perustettiin Athleron Oy – Macron Finland, vuonna 2017. Athleron toimii tukkuliikkeenä, jonka asiakaslähtöinen toiminta perustuu sitoutuvaan henkilöstöön, rehelliseen palveluun, nopeaan toimitukseen sekä kilpailukykyiseen laatuun ja asiakasystävällisiin hintoihin. Athleron on muista tukkuliikkeistä riippumaton yritys. Lisätietoa: www.macronfinland.fi

Lisätiedot:
Macron Finland / Athleron Oy, Ville Asikainen, edustaja, myynti(a)urheilutuote.fi, p. 044 331 8669

Savo Volley, Timo Perälä, toimitusjohtaja, timo.perala(a)savovolley.fi, p. 040 041 8393
 

Jaa uutinen

UutisetViimeisimmät