Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 21.11.2019, 14.11

Mestaruusliiga jatkuu perjantaina Siilinjärvellä

Savo Volley kohtaa Karelian Hurmoksen Ahmon koululla kello 18.30.
Mestaruusliiga jatkuu perjantaina Siilinjärvellä

Savo Volley kohtaa seuraavassa Mestaruusliigan ottelussaan sarjanousija Karelian Hurmoksen Siilinjärvellä Ahmon koululla perjantaina 22. marraskuuta kello 18.30 alkavassa ottelussa.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aikaisemmin. Joensuussa lokakuun lopussa pelatussa ottelussa savolaiset olivat parempia lukemin 1-3 (30-28, 15-25, 17-25, 23-25). Ottelun ensimmäinen erä meni kotijoukkueelle lähinnä Savo Volleyn tekemien lukuisten virheiden takia. Esimerkiksi suoria syöttövirheitä joukkue teki kymmenen kappaletta.
Toisesta erästä lähtien ottelu meni kuitenkin Savo Volleyn käsikirjoituksen mukaan.
Perjantain otteluun kotijoukkue lähtee ennakkosuosikkina. Hurmos sinnittelee sarjataulukon häntäpäässä; sillä se on kerännyt ennen perjantain ottelua yhdestätoista pelistä kahdeksan pistettä. Se on kuitenkin pelannut tiukkoja taistoja – peräti kolme peliä on venynyt viiteen erään. Niistä se on voittanut kaksi ja hävinnyt yhden.
Savo Volley puolestaan on sarjataulukossa kolmantena kolme pistettä sarjakärki Hurrikaania perässä. Hurrikaani pelaa seuraavan ottelunsa vasta lauantaina Team Lakkapäätä vastaan. Savo Volleyllä on siis mahdollisuus kolmen pisteen voitolla siirtyä ainakin hetkeksi sarjan piikkipaikalle.
Joukkueen terveystilanne on hyvä. Edellisestä pelistä flunssan takia pois ollut Jere Heiskanen on jälleen mukana kokoonpanossa.

Liput otteluun ovat myynnissä täällä.
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421