Savo Volley pelasi toisen ottelun kahteen päivään Pielaveden liikuntahallilla. Kokkolan Tiikerit jäi vahvasti pelanneen kotijoukkueen jalkoihin selkein lukemin 3-0 (25-18, 25-20, 25-18).
- Iso tasoero oli tänään. Olimme täysin aseettomia, emmekä tätä peliä olisi voittaneet millään, totesi Tiikereiden päävalmentaja Mikko Keskisipilä.
- Nöyrästi täytyy suhtautua tulokseen. Puolustimme osittain hyvin, mutta paljon meille jäi kenttään sellaisia palloja, mitkä sinne eivät normaalisti jää.
 
- Meillä oli tänään aika heikot aamutreenit. Onnistuimme kuitenkin nyt hyvin kontrolloimaan peliä, pohti puolestaan Savo Volleyn kollega Timo Tolvanen.
- Peli ratkesi tänään meidän monipuoliseen syöttöömme. Saimme myös vihdoin erien alutkin toimimaan.
- Lelulla (Ojansivu) oli tänään hyvä päivä.
 
Tolvanen ei tarvinnut koko pelin aikana tehdä yhtään vaihtoa eikä ottaa yhtään aikalisää.
Yleispelaajista konkari Antti Siltalalla oli huilivuoro, ja häntä tuurannut Mikko Räsänen kiitti vastuusta ja keräsi joukkueen toiseksi korkeimmat pisteet (11/+7). Loppua kohti myös hänen syöttönsä parani selkeästi.
- Meillä on hyvä yleispelaajaosasto, kehui Tolvanen.
Ojansivu sai kolmeen erään 28 passia, ja teki joka toisesta niistä pisteen. Syöttöpaikalta hän paukutti viisi ässää – kuudeskin oli lähellä, mutta tuomarit vihelsivät sen pitkäksi. Virheitä syötössä hän teki vain kaksi.
 
 
Mestaruusliigan pisteet:
3: Lelu Ojansivu
2: Mikko Räsänen
1: Niklas Breilin
PROLibero: Niklas Breilin.
 
Kuvia ottelusta katsottavissa täältä:
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2934&t=2882
 
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 

Jaa uutinen