Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 30.10.2019, 20.33

Savo Volley eteni odotetusti Suomen cupin välierään

Kakkossarjalainen Himangan Urheilijat taisteli urhoollisesti, mutta tasoero liigajoukkueeseen oli liian suuri.
Savo Volley eteni odotetusti Suomen cupin välierään

Savo Volley eteni odotetusti Suomen cupin välierään. Kakkossarjalainen Himangan Urheilijat kaatui omassa varsin pienessä salissaan selkein lukemin 0-3 (11-25, 11-25, 15-25).
– Oli tiedossa, että odotettavissa oli tällainen kamppailu, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
– Tasoero kakkossarjalaisen ja liigajoukkueen välillä on kuitenkin niin iso.
Tuovinen lepuutti joukkueensa konkariosastoa, kun koko ajan vaihtopenkkiä kulutti niin Antti Siltala kuin Lelu Ojansivukin.
Yleispelaajana kauden debyyttinsä teki Markuss Cielavs, joka joutui kotijoukkueen aloitussyöttöjensä kohteeksi. Peräti 22 syöttöä suunnattiin hänelle, ja hän selvisi niistä 50 prosentin tarkkuudella.
– Markuss hoiti hommansa ihan kunnialla. Oli ihan hyvä, että hän sai vastaanotossa niin paljon töitä ja sai siitä kokemusta, sanoi Jukka Tuovinen.
Hallin pienuus näkyi Savo Volleyn pelissä eniten syötöissä, sillä varsinkin hyppysyöttäjät karsastivat kentän päätyjen lyhyyttä: normaalisti vauhtia voi ottaa kuuden ja puolen metrin matkalla, kun se Himangalla oli nyt vain neljä metriä.
– Pyrimme tekemään vain mahdollisimman vähän syöttövirheitä, paljasti Tuovinen.
Tilanne näkyi siinä, että Himanka sai nostettua syötöt tilastollisesti jopa savolaisia paremmin, mutta liigajoukkueen torjunta vei tehot kotijoukkueen hyökkäyksistä
Myös kaikki kauden aiemmat pelit pelannut keskipelaaja Rodrigo Leitzke oli saanut huilivuoron, ja keskimiehinä häärivät Severi Savonsalmi ja Mikko Väliaho.
Passari Lasse Jäntti kunnostautui oman tonttinsa lisäksi myös torjunnoissa: hän nappasi niillä neljä pistettä.
Savo Volley kohtaa Suomen cupin välierässä Hurrikaani Loimaan ottelussa, mikä pelataan joulukuun 29. päivänä Siilinjärvellä.

Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421