Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 10.06.2022, 10.00

SAVO VOLLEY JATKAA JAPANILAISELLA LIBEROLLA

Taichi Kawaguchin ja Shon perinteitä jatkaa Keisuke Matsuo.
SAVO VOLLEY JATKAA JAPANILAISELLA LIBEROLLA

Savo Volley jatkoi hyväksi havaittua perinnettä ja pestasi liberon Japanista.
Viime kaudella Israelin pääsarjassa pelannut Keisuke Matsuo, 25, saapuu Savoon yksivuotisella sopimuksella.

– Meillä on hyvät kokemukset japanilaisista liberoista; sikäläinen pelitapa puolustamisessa ja vastaanotossa sopii mainiosti minun pelikäsitykseeni, sanoo Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Kokemus on osoittanut, että tuolla pelipaikalla pitää olla laadukas kaveri, mikäli joukkue haluaa menestyä.
– Olemme katsoneet kaverista muutaman videon, ja vaikuttaa siltä, että saamme hyvän kaverin.
– Hän on myös pelannut jo vuoden ulkomailla, joten hänelle ei ole mikään kulttuurishokki tulla Suomeen pelaamaan. 

Matsuo kertoo, että yksi syy hänen joukkuevalintaansa olivat juuri Savo Volleyn aiemmat japanilaisliberot.
– Kuuluisat japanilaiset pelasivat Savo Volleyssa ja halusin tulla hakemaan kokemusta ja kasvamaan tuohon mahtavaan joukkueeseen.
– Rehellisesti sanoen en tiedä Suomen lentopalloilun tasosta paljoakaan, mutta olen sosiaalisen median kautta nähnyt, että joukkueet ovat hyvin johdettuja ja pelipaikat hienoja.
– Haluan tulla auttamaan seuraa voittamaan mestaruuden.Omasta roolistaan Matsuolla on selkeä käsitys:
– Haluan olla pelaaja, jonka kaikki tunnistavat! 

Julkaisuvideo löytyy entiseen tapaan Youtubesta: https://youtu.be/MK4fZIQI9h4



Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421