Savo Volley oli kaksi erää aivan hukassa
Ennakkoasetelmissa Savo Volley oli selkeästi haastajan asemassa, kun se kohtasi Loimaan liikuntahallissa Hurrikaanin. Lisäbuustia kotijoukkueelle toi kenties myös se, että se oli edellisessä ottelussa ottanut kauden ensimmäisen pisteettömän tappion AC Oulun kotihallissa.
Mikään ei kuitenkaan selitä, miksi Savo Volley oli kaksi erää täysin vastaantulija. Kolmanteen erään löytyi jo jonkinlaista ryhtiä, mutta erävoittoon asti se ei kantanut.
Hurrikaani voitti ottelun lukemin 3-0 (25-12, 25-14, 25-19).
Savo Volleyn valmentaja Arttu Keränen joutui hetken nieleskelemään ennen kuin löysi pelistä mitään sanottavaa.
– Olen erittäin pettynyt kahteen ensimmäiseen erään, löytyivät sanat viimeinkin.
– Hävisimme ne erät helppoihin asioihin. Vastaanotto ei toiminut, ja sen myötä side out -pelaaminen oli tehotonta.
– Kolmanteen erään saimme sitten energiaa erän puoleenväliin saakka.
– Tämä oli samanlainen kuin Kokkolan vieraspeli – olimme kaksi erää täysin kuutamolla.
Valmentaja Keränen teki kolmanteen erään muutamia vaihtoja.
Hakkuriksi Aleksander Rastamon tilalle tuli Aleksi Muukkonen, liberoksi Miro Rasinperän tilalle Iivo Hirvonen.
– Jälkiviisaana on helppo sanoa, että vaihtoja olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin.
– Meillä on kova työ miettiä, ketkä aloittavat perjantaina.
Perjantaina pelataan Kuopiossa niin sanottu pakkovoitto-ottelu, kun vastustajaksi saapuu TUTO Volley. Tuolla ottelulla on suuri merkitys pudotuspelien kotiedun hakemisessa.
Savon ykkönen oli Jere Tikkala, joka keräsi joukkueen parhaimmat pisteet 14/+10. Aleksi Muukkonen saalisti reiluun yhteen erään pisteet 7/+4.
Vastustaja keräsi pisteitä laajalla rintamalla. Yleispelaajat Takumi Kamayama (15/+8) ja ennen kaikkea Viktor Viljamaa (15/+11) olivat kovalla pelipäällä. Viljamaa loisti myös vastaanotossa – hänen vastuunsa oli suurin, ja nostoprosentti oli huima 80.
Parhaat:
Joel Laakso, Hurrikaani Loimaa
Jere Tikkala, Savo Volley
PROLibero:
Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täältä:
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
044 2428 421