Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 11.10.2020, 19.12

Savo Volley oli tyly isäntä Karelian Hurmokselle

Vahvasti latautunut kotijoukkue tyrmäsi Hurmoksen ensimmäisistä palloista alkaen.
Savo Volley oli tyly isäntä Karelian Hurmokselle

 
Savo volley otti helposti kolme täyttä sarjapistettä sekä paikan Suomen cupin kahdeksan parhaan joukkoon lyömällä Varkaudessa Karelian Hurmoksen lukemin 3-0 (25-20, 25-18, 25-15).
Ottelun juoni tuli selville jo ensimmäisistä palloista, kun kotijoukkue repäisi parhaimmillaan jo 12-3 –johdon.
– Minulla on ihan hyvä joukkue, josta on hyvä valita toimiva kuusikko, kehaisi Savo volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen omiaan.
Tolvann heitti kentälle seitsikon, jossa passarina oli Fedor Ivanov, hakkurina Lelu Ojansivu, liberona Niklas Breilin, yleispelaajina Antti Siltala ja Malachi Murch ja keskipelaajina Severi Savonsalmi ja Tommi Siirilä.
Ensimmäisen vaihdon Tolvanen teki vasta viimeisen erän viimeisiin palloihin, kun Mikko Räsänen korvasi Murchin.
– – Olimme hyvin latautuneita, ja ennen peliä oli kopissa puhe, että meidän tavoitteemme on myös cupissa. Lataus löytyi sitä kautta, sanoi Tolvanen.
– Tänään meillä oli varsinkin syöttö hyvä. Välillä leijaa ja välillä kovempaa – se oli hyvin balanssissa.
Vuosi sitten vastaavassa tilanteessa juuri Karelian Hurmos pudotti Savo Volleyn cupista ensimmäisellä kierroksella.
Vastustajan valmentaja Matti Alatalo oli tyytyväinen ainakin siihen, että samassa ottelussa nähdään sekä Mestaruusliigan että cupin ratkaisuja.
– Runkosarjassa on jo sen verran pelejä että yhtään ylimääräisiä ei juuri kaivata.
– Pelasimme viikko sitten Akaata vastaan, nyt oli vastassa Savo ja viikon päästä kohtaamme VaLePan, mutta ei se haittaa mitään.
– Melkoista ylä- ja alamäkeä oli meidän peli tänään. Vastaanottopelaaminen ei meillä tänään riittänyt, olimme melkoisessa rumputulessa vastustajan syöttöjen kanssa, pohti Alatalo.
 
Mestaruuliigan pisteet:
1: Fedor Ivanov, Savo
2: Lelu Ojansivu, Savo
3: Severi Savonsalmi
 
Prolibero: Niklas Breilin, Savo
 

Kuvia ottelusta löytyy täältä.
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421