Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 10.10.2021, 19.32

Savo Volley vähensi virheitä ja tehosti hyökkäystä

Hurrikaani Loimaa taipui kotisalissaan puhtaasti 0-3
Savo Volley vähensi virheitä ja tehosti hyökkäystä

Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen tuskaili lauantaina Turussa joukkueensa tekemien virheiden määrää. Sunnuntaina Loimaalla vastus oli ehkä hieman kovempi, kun verkon toiselle puolelle asettui Hurrikaani, eikä virheisiin olisi ollut varaa.
Näin tapahtuikin – Savo Volley vähensi virhemääräänsä ja kun se lisäksi tehosti hyökkäystä ja torjuntaa, kaatui tahmeasti kauden muutenkin aloittanut Hurrikaani suoraan kolmessa erässä lukemin 0-3(14-25, 21-25, 19-25).
– Eilinen peli ei ollut hyvä, ja tiesimme, että tälle päivälle pitää petrata, sanoi Tolvanen.
– Hyökkäyspelimme oli tänään avain voittoon.
– Me olemme vahva syöttöjoukkue, mutta jos joskus tulee päivä, jolloin syöttö ei kulje, meidän pitää pystyä löytämään muitakin keinoja.
Ei syöttö sunnuntainakaan ollut huono – kertokoon siitä vastustajan vastaanottoprosentti, mikä jäi 30:een. Syöttöjen kohteena oli Aleksi Muukkonen, joka ei siis suoriutunut tehtävästä kunnialla, vaikka hyökkäyspuolella pitikin joukkuettaan pystyssä.
 
Valmentaja Tolvanen peluutti nyt hakkurina Lelu Ojansivua (lauantaina kentällä oli Veikka Lindqvist), ja konkari kiitti vastuusta ja pommitti hyökkäyksiä 70 prosentin teholla. Tuloksena kentän korkeimmat pisteet 17/+13.
Toinen konkari Antti Siltala oli oma itsensä. Se kertokoon pelin laadusta.
Varsinainen työn sankari oli nyt lauantain huilin jälkeen kentälle päässyt Andrus Raadik, joka uurasti vastaanotossa (47%) sekä hyökkäyksessä  (23 passia, 12 tappoa).
 
Jos joukkueen hyökkäys on tehokas, siitä kuuluu aina osakunnia puolustukselle ja passille. Puolustus toimi mainiosti libero Shon johdolla – Sho jatkoi myös uskomatonta vastaanottoaan: saamansa yhdeksän palloa hän nosti 89 prosentin tarkkuudella passarille.
Passarina sunnuntaina oli Ivanovin veljeksistä vanhempi Fedor, joka siis pyöritti peliä mallikkaasti.
 
Savolaiset olivat siis parempia hyökkäyksessä, mutta myös torjunnassa ero oli huikea. Varsinkin nuori maajoukkuemies Miki Jauhiainen ehti pallon tielle mukavasti: kolmeen erään neljä tappotorjuntaa.
 
Vastustajan valmentaja Jussi Heino ei omiaan haukkunut.
– Ensimmäinen erä oli meiltä huono, mutta toinen ja kolmas erä olivat sitä mitä tältä porukalta oli saatavissa, pohti Heino.
 
Kuvia ottelusta on ladattavissa ja katsottavissa täältä:
 
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2972&t=2967
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421