Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 28.03.2022, 21.08

Savo Volleylle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Michael Michelaun loukkaantuminen säikäytti.
Savo Volleylle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

 
Savo Volley ja Hurrikaani Loimaa pelasivat Kuopio-hallissa osittain tasaisen, mutta lopulta varsin selkeästi savolaisvoittoisen ensimmäisen välierän.
Vieraat ottivat jokaisessa kolmessa erässä tehokkaan alun – toisessa erässä Hurrikaani johti parhaimmillaan 4-10, kolmannessakin erässä 11-15, mutta Savo Volley kiri erien loppupuolella rinnalle ja ohi. Voittolukemat kirjattiin 3-0 (25-21, 25-20, 25-22). Kolmesta voitosta ratkeava ottelusarja jatkuu jo heti seuraavana iltana Kuopio-hallissa.
 
– Olihan vaiheikas peli jälleen kerran, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Olimme erien alussa vähän altavastaajana, mutta oma luottamus on nyt joukkueella sillä tasolla, että pystyimme hoitamaan homma. Hurrikaanin tasoiselle joukkueelle ei kuitenkaan voi antaa noin paljon siimaa, joten siihen meidän täytyy vielä paneutua huomisessa ottelussa.
 
Savo Volley aloitti lähes samalla seitsikolla millä se palasi voitokkaat puolivälierät. Yleispelaaja Michael Michelau oli kuntoutunut, ja otti Mikko Räsäsen paikan aloituksessa. Lelu Ojansivu puolestaan ei ollut parhaimmassa mahdollisessa vireessä, joten Räsänen tuli penkiltä toisessa erässä hakkurin paikalle.
– Tiesin, että ehkä pääsen hommiin joko yleispelaajana tai hakkurina, joten minun piti olla valmis. Ja minä olin valmis, totesi Räsänen.
 
Kolmannen erän puolessa välissä Michelau oli valitettavasti jälleen epäonnen soturi – hän pyöräytti nilkkansa ja hänet kannettiin pois kentältä. Mies kuitenkin nilkutti omin jaloin palkintojen jakoon, joten kovin vakavasta vammasta ei varmaan ole kyse.
 
– Onnistuimme pienillä muutoksilla saamaan pelin paremmin haltuun. Räsänen on pelaaja, kenestä on meillä hyötyä moneen tilanteeseen, viittasi Tolvanen hakkurivaihtoon.
– Tuo viimeinen muutos (Michelaun loukkaantuminen ja Antti Siltalan tuleminen tilanne) ei todellakaan ollut suunniteltu. Onneksi meillä on kuitenkin tuollainen kaljupää, kuka tietää, mitä pitää tuollaisessa tilanteessa tehdä. Jollakin keltanokalla olisi saattanut puntti tutista.
– Molemmat keskipelaajamme (Jakub Kovac ja Miki Jauhiainen) olivat tänään kovassa vireessä. Hurrikaani tiesi, että joutui pelaamaan kovaa torjuntaa vastaan, kehui Tolvanen.
 
Vastustajan valmentaja Jussi Heino oli samaa mieltä, että hänen joukkueensa oli ottelussa ajoittain parempi.
– Olimme erien alussa niskan päällä jopa pelillisestikin, mutta meille tuli jokaisessa erässä pitkiä putkia missä pelattiin huolimattomasti, analysoi Heino.
– Ensimmäisissä ja toisissa kosketuksissa emme ole vielä valmiita.
– Savo Volleyn pelissä ei meille ollut mitään yllätyksiä, mutta emme vain ole vielä sillä tasolla, että menestyisimme.
 
Vieraiden onnistuja oli ehdottomasti yleispelaaja Luka Marttila, joka ei pettänyt millään osa-alueella. Nostot 70 prosenttia, hyökkäykset 44 prosenttia ja pistesaldo 13/+9.
-Välillä oma peli oli ihan hyvää, mutta kun tulee 0-3 pataan, ei voi tyytyväinen olla, myönsi Marttila.
 
Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti ladattavissa täältä:
 
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=3007&t=2967
 
 
Parhaat pelaajat:
Jakub Kovac, Savo Volley
Luka Marttila, Hurrikaani Loimaa