Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 20.11.2021, 19.16

Savo Volleyn kone käynnistyi hitaasti

TUTO Volley kaatui lopulta selkeästi Iisalmessa.
Savo Volleyn kone käynnistyi hitaasti

Savo Volley aloitti neljän ottelun viikkorupeaman kotivoitolla TUTO Volleystä lukemin 3-0 (26-24, 25-20, 25-12). Ottelu pelattiin Iisalmen Liikuntatalolla.
Taisto oli ensimmäisessä erässä varsin tasaista ja meni jopa jatkopalloille. Sen jälkeen kotijoukkue sai koneensa kulkemaan, ja tasoero alkoi näkyä yhä selvemmin. Viimeinen erä oli jo varsin yhtä maalia: hyökkäystehot kolmannessa erässä menivät kotijoukkueelle 83-29.
 
– Ihan hyvä esitys meiltä. Tiesimme, että TUTO on parantanut pelaamistaan koko kauden ajan ja yritimme ottaa heti alusta lähtien pelin haltuun, mutta siinä emme oikein onnistuneet, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Timmo Tolvanen.
– Välillä tuskailimme, mutta sitten kun mopo lähti käyntiin, saimme riisuttua TUTOn varsin hyvin aseista.
– Toisaalta meinasimme riisua itsemmekin toisen erän syöttövirheillä.
 
Vastustajan valmentaja Ruzlan Zhbankov myönsi joukkueiden välisen tasoeron.
– Pelasimme ihan hyvää lentopalloa, mutta ei niin hyvää, että pärjäisimme Savo Volleyn kaltaista joukkuetta vastaan, pohti Zhbankov.
– Olen kauteemme siinä mielessä tyytyväinen, että pelaamme nyt paljon parempaa lentopalloa kuin parissa ensimmäisessä ottelussa, arvioi Zhbankov kauden tulokasjoukkueen esiintymistä.
 
Savo Volleyn riveistä puuttui pari yleispelaajaa (Antti Siltala sekä Kasper Pennanen), joten valmentaja Tolvasella ei juuri ollut vaihtoehtoja. Kentälle tulivat siis Andrus Raadik ja Mikko Räsänen.
Muutamassa aikaisemmassa pelissä hieman vähemmälle peliajalle jäänyt Räsänen osoitti, että hän on tarvittaessa mies paikallaan.
– Räsä pelasi oikein hyvin varsinkin hyökkäys- ja syöttötehtävissä, kehui Tolvanen.
Raadik raatoi tutun tehokkaasti ja keräsi kentän korkeimmat pisteet (15/+10).
Hakkuri tontilla nähtiin jälleen edellisen ottelun tapaan Veikka Lindqvist – hän pelasi varsin identtisen ottelun edelliseen verrattuna: hankalan alun jälkeen otteet paranivat huomattavasti.
 
Vastustajan valmentaja Zhbankovin poika Aleksei oli kentällä pitkästä aikaa nilkkansa pyöräyttämisen jälkeen. Esitys oli vakuuttava: neljä hyökkäystä joista neljä tappoa.
 
TUTO Volleyn tehot jakaantuivat tasaisesti; kolme pelaajaa saalisti kuusi pistettä. Parhaana pelaajana palkittiin passari Matti Toivola.
– Eka erä pelattiin hyvin, mutta sitten Savo Volley rupesi syöttämään ja me tipuimme kyydistä, totesi Toivola.
 
Savo Volley matkustaa alkuviikosta Pirkanmaan kiertueelle, missä se kohtaa VaLePan ja Akaa-Volleyn. Nuo ottelut kertovat, missä Mestaruusliigassa tällä hetkellä mennään; onhan VaLePa sarjan ainoa joukkue ilman tappioita.
 
 
 
Ottelun parhaat pelaajat:
Veikka Lindqvist, Savo Volley
Matti Toivola, TUTO Volley
 
PROLibero:
Sho, Savo Volley
 
Kuvia ottelusta katsottavissa ja ladattavissa täältä:
 
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2980&t=2967
 
 
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421