Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 12.03.2019, 21.08

Savo Volleyn vastustaja Mestaruusliigan välieräsarjassa on  VaLePa.

Lippujen ennakkomyynti Siilinjärvellä 19.3. pelattavaan toiseen välierään on avattu Seat4.me -palvelussa. Savo Volley järjestää fanimatkan ensimmäiseen välierään Sastamalaan sunnuntaina 17.3.
Savo Volleyn vastustaja Mestaruusliigan välieräsarjassa on  VaLePa.

 

Hallitseva Suomen mestari ja runkosarjan kakkonen VaLePa vastaan ensimmäistä kauttaan historiansa aikana pelaava runkosarjan kolmonen Savo Volley ovat mielenkiintoinen ottelupari.
VaLePa oli ennen sarjan alkua vahva mestarisuosikki. Kauden mittaan käsitys vahvistui, kun pirkanmaalaiset ottivat piikkipaikan liigassa ja pitivät sitä lähes loppuun saakka.
Viimeisillä kierroksilla VaLePan tahti kuitenkin hyytyi, ja se putosi runkosarjan kakkoseksi, kun samalla Hurrikaani Loimaa pääsi uskomattomaan vireeseen ja voitti vuodenvaihteen jälkeen kaikki ottelunsa.
Savo Volleyn peli puolestaan oli välillä hienoa ja välillä huonoa. Hienoista peleistä kolme sattui juuri VaLePaa vastaan, ja runkosarjan pelien voitot kirjattiin savolaisille 3-1.
Savo Volley pelasi puolivälierät lyhyen kaavan mukaan, ja antoi Akaa Volleylle kolmessa pelissä vain kaksi erävoittoa. VaLePa puolestaan joutui paljon tiukemmalle Kokkolan Tiikereitä vastaan; toki se haki välieräpaikan neljässä pelissä, mutta ottelut olivat sarjataulukko huomioiden yllättävän tiukkoja.

Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421