Savo Volley ja Tiikerit pelasivat toisen kerran reilun viikon sisään. Ennen joulua Kuopiossa kotijoukkue oli parempi selkein numeroin, ja tuolloin Tiikeriluotsi Mikko Keskisipilä arvioi, että kun seuraavan kerran kohdataan tutussa Hollihaan salissa, voi tilanne olla toinen.
Näin oli – Tiikerit oli liki koko ottelun ajan niskan päällä ja keräsi kolme sarjapistettä lukemin 3-1 (25-19, 21-25, 25-19, 25-23).
Ottelun hahmoksi nousi Tiikereiden hakkuri Oskari Keskinen, joka takoi palloa parkettiin huimalla 64 prosentin teholla. Se on paljon, kun passari Joska Försti tarjosi hänelle neljään erään peräti 39 passia.
  • Kyllä tämä oli itseltäni kauden parasta peliä, arvioi hakkuri itsekin suoritustaan.
Savolaisten valmentaja Timo Tolvanen tunnusti reilusti joukkueiden voimasuhteet.
  • Hienoa nähdä, miten sitoutuneesti kaverit joukkueessa pelaavat. Tuollaiseen hyökkäystehoon meiltä ei löytynyt vastusta, sanoi Tolvanen.
  • Meiltä oli varsinkin kaksi viimeistä erää heikkoa hyökkäämistä. Hakkasimme päätä seinään, ja kärsivällisyys ei riittänyt.
Kotijoukkueen valmentaja Mikko Keskisipilä oli luonnollisesti tyytyväinen omiinsa.
  • Meillä oli pelissä paljon hienoja juttuja, tunnusti Keskisipilä.
  • Tuollaisella hyökkäysteholla pitää otteluita voittaakin, ja loppua kohti puolustuspelaamisemmekin parani. Meillä oli koko joulukuu tiukasti pelejä, joten emme pystyneet juuri harjoittelemaan. Nyt tammikuussa tahti hieman hiljenee, ja se on meille hyvä asia.
 
Savo Volley oli matkassa ainoastaan kolmen yleispelaajan voimin – tai paremmin sanoen kahden. Andrus Raadik ja Kasper Pennanen olivat pienten vaivojen vuoksi pois kokoonpanosta, ja olkapäätään poteva Antti Siltala oli kokoonpanossa, mutta ei ole vielä siinä kunnossa, että hänestä olisi kentälle.
Michael Michelau ja Mikko Räsänen uurastivat siis koko pelin. Räsänen aloitti hieman hapuillen, mutta paransi loppua kohti ja keräsi vieraiden parhaat pisteet 18/+4. Savo Volleyn laiturit jäivät kaikki selkeästi kotijoukkueen kollegoita jälkeen hyökkäystehoissa – niin myös Räsänen, jonka tehot jäivät 36 prosenttiin.
 
Myös keskipelaajaosastolla kotijoukkue oli parempi.
Kokenut Antti Leppälä hyökkäsi 69 prosentin tehoilla ja Rami Rekomaakin 50 prosentin teholla.
Vieraiden Jakub Kovac teki pisteitä silloin harvoin, kun sai passari Fedor Ivanovilta siihen tilaisuuden – enemmänkin passeja slovakille olisi suonut.
 
Savolaisille jäi hieman jossiteltavaa. Neljännen erän lopulla Savo Volley johti 22-23, kun Mikko Räsänen paukautti pallon parkettiin. Tuomariston mielestä lyönti meni yli – savolaisten mielestä ei. Sen sijaan että vieraat olisivat päässeet eräpallotilanteeseen, oli tilanne tasan 23-23, minkä jälkeen kotijoukkue otti otteluvoittoon tarvittavat kaksi pistettä.
Erä ja kenties ottelukin olisi siitä vielä saanut uuden käänteen.
 
Savo Volleyn ottelut jatkuvat heti sunnuntaina, kun Vesileppis Areenalle Leppävirralle saapuu vieraaksi Lentopalloseura Etta. Kyseessä on joukkueiden välinen ensimmäinen kohtaaminen sen jälkeen, kun Michael Michelau vaihtoi oululaisseurasta Savon väreihin.
Tiistaisen tiedon mukaan otteluun saa ottaa kaikki koronapassin esittävät katsojat.
 
 
 
Parhaat pelaajat:
Mikko Räsänen, Savo Volley
Oskari Keskinen, Tiikerit
PROLibero:
Ville Sihvonen, Tiikerit
 
 
Kuvia ottelusta katsottavissa ja ladattavissa täältä:
 
https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2987&t=2967
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 

Jaa uutinen