Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 19.09.2020, 21.10

Toisesta harjoitusottelusta löytyi paljon hyvää

Kiuruvedellä pelattiin Tiikereitä vastaan viisi erää. Savo Volley voitti ne kaikki.
Toisesta harjoitusottelusta löytyi paljon hyvää

Savo Volleyn toinen ja viimeinen harjoitusottelu Kiuruvedellä Kokkolan Tiikereitä vastaan päättyi kohtalaisen tasaisen taiston jälkeen lukemiin 3-0 (25-23, 25-23, 31-29).
Harjoitusottelua jatkettiin vielä sen jälkeen kahden erän verran, ja ne päättyivät 25-16 ja 15-11.
 
– Meillä oli muutamia teemoja, joissa halusimme parannusta Joensuun peliin nähden, ja niissä onnistuimme, sanoi Savo volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.
– Tavoite oli vähentää virheitä varsinkin hyökkäyksissä ja terävöittää torjuntaa. Kummassakin onnistuimme.
– Saimme myös syöttöön lisää tehoja.
– Jäin kaipaamaan puolustuspelaamisessa sitä, että olisimme saaneet palloja enemmän takaisin peliin. Sinänsä hyökkäysprosentti puolustetuista palloista oli aivan kelvollinen, totesi Tolvanen.
Tiikereille ottelu oli ensimmäinen kunnollinen harjoitusottelu. Valmentaja Mikko Keskisipilä löysi joukkueestaan paljon kehittämistä.
– On paljon juttuja, missä meillä on vielä paljon tekemistä – mutta niinhän tässä vaiheessa vielä pitääkin olla, sanoi Keskisipilä.
– Ensimmäiset kolme erää olivat meiltä ihan tasaista vääntämistä. Peli oli ihan OK-tasoista – ei hyvää, mutta OK-tasoista.
– Kaiken kaikkiaan opettavainen peli meille.
 
Savo Volley käytti jälleen lähes kaikkia pelaajiaan. Huilivuorossa Kiuruveden alkuillassa oli hakkuri Lelu Ojansivu. Valmentaja Tolvanen käytti jopa kahdessa erässä tuplavaihtoa, missä kentällä olleen hakkurin Olli Saarenmaan korvasi normaalisti yleispelaajan tontilla töitä tekevä Mikko Räsänen.
– Säästelemme mieluummin Lelua näissä otteluissa kuin liigapeleissä, perusteli valmentaja Tolvanen hakkurinsa huilia.
– Pääsimme samalla kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, mitä meillä on käytettävissä.
 
Ensimmäiset kaksi erää päättyivät pienimmällä mahdollisella erolla. Tasatahtiin edenneiden erien loput Savo Volley pelasi vahvemmin ja onnistui katkaisemaan erän, kun siihen mahdollisuus tuli.
Malachi Murch oli molemmissa erissä avauksessa. Esitys oli aivan jotain muuta kuin edellisessä ottelussa Joensuussa. Australialainen sai passari Fedor Ivanovilta valtaosan passeista, ja kiitti vastuusta tekemällä erään 14 pistettä. Mainiota esitystä varjosti muutama vastaanottovirhe.
Kolmannessa erässä Tiikerit tuntui jo karkaavan savolaisilta – Tolvanen joutui turvautumaan aikalisiin tilanteissa 2-8 ja 6-13. Kotijoukkue otti kuitenkin piste kerrallaan eroa kiinni ja pääsi ensimmäisen kerran tasapisteisiin tilanteessa 22-22. Kumpikin joukkue kävi eräpallotilanteessa kolme kertaa, ja Savo Volley onnistui katkaisemaan erän 31. pisteellään. Ratkaisevan pisteen pommitti hakkuri Olli Saarenmaa.
 
Vastaanotossa uurastivat libero Niklas Breilin (20 vastaanottoa 70 prosentin tarkkuudella) sekä Antti Siltala (17 kpl 59 prosenttia).
 
Tiikereiden hyökkäykset kulkivat useimmiten yleispelaajien kautta. Sekä Jiri Hänninen että Jere Mäkinen keräsivät 14 pistettä 25 tarjotusta passista.
Kokkolalaisten heikko paikka kauden tässä vaiheessa oli avaussyöttö. Kolmeen erään tuli peräti 20 syöttövirhettä – ja ne jakautuivat sattumoisin vielä tasan viiden pelaajan kesken.

Kuvia ottelusta löytyy täältä.
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421