Kuvia ottelusta katsottavissa täältä.

Savo Volley pelasi toisen ja Kokkolan Tiikerit neljännen treenipelinsä Pielavedellä lauantaina.
Montakin erikoisuutta sisältänyt taisto päättyi kotijoukkueen 3-1 (25-21, 40-38, 19-25, 25-18).
Yksi erikoisuus oli mammuttipitkä toinen erä, harvoin tarvitaan neljääkymmentä pistettä erän voittamiseen.
Toinen erikoisuus oli, että ottelun tuomitsi sormivaivainen Savo Volleyn passari Ilja Ivanov – kertomansa mukaan hän hoiti tehtävää ensimmäisen kerran elämässään. Arvosanaksi hän sai pelaajilta tyydyttävä plus, mikä on ihan hyvin, kun hänellä ei ollut edes verkkotuomaria apunaan.
Kolmas erikoisuus oli Savo Volleyn pelaajien vähyys.
Kuten sanottu, passari oli tuomarina, kaksi nuorta miestä maajoukkuetehtävissä, yksi nuori mies kokonaan pois tämän vuoden kuvioista. Lisäksi ottelun aikana David Kisiel poistui kentältä kylkeään pidellen ja viimeisessä erässä vielä Michael Michelau sai Arttu Tupelin lyönnin suoraan naamatauluunsa ja poistui silmiään pyöritellen pukuhuoneeseen. Kisiel palasi kentälle Michelaun tilalle loppupelin ajaksi.
 
Itse ottelu näytti, että Savo Volley on mennyt eteenpäin edellisestä Joensuun harjoituspelistä.
 
- Pelasimme kaksi ja puoli erää ihan hyvää lentopalloa, arvioi Petteri Penttinen, joka tuurasi pelissä Timo Tolvasta.
- Alku oli nyt paljon rauhallisempi, ja ensimmäisessä erässä emme tehneet yhtään hyökkäysvirhettä.
- On hyvä, että pääsemme harjoittelemaan kuusikkopeliä, mikä jää vajaalla miehityksellä treeneissä aina vähemmälle huomiolle.
 
Vastustaja Kokkolan Tiikerit on siis tässä vaiheessa kauteen valmistautumisessa pidemmällä kuin kotijoukkue, mutta valmentaja Mikko Keskisipilän mielestä tekemistä vielä riittää.
- Tämä oli ehdottomasti meidän paras harjoitusottelumme, sanoi Keskisipilä.
- Ja tämä oli meille loistava harjoitus, kun pääsimme pelaamaan sarjan kärkijoukkuetta vastaan.
 
Tiikerit koki varsin vähän muutoksia viime kauteen, sillä rosteriin liittyi vain kaksi uutta pelaajaa.
- Kun kyseessä on kuitenkin libero (Aleksi Mäkiluoma) ja hakkuri (), eli kaksi tärkeää pelin osa-aluetta, tarvitaan sopeutumista, muistutti Keskisipilä.
 
Savo Volleysta eniten pisteitä keräsi Michelau, joka siis pelasi puolet ottelusta yleispelaajana ja toisen puolen Kisielin tilalla hakkurina. Hänen pistesaldonsa 22/+13 oli täsmälleen sama kuin vastustajan parhaalla, hakkuri Daniel Thissenillä.
 
Keskitorjuja Jakub Kovac on yhtä kovassa kunnossa kuin viime kaudellakin – nyt hän keräsi pisteet 12/+9 ja koppasi kuusi komeaa torjuntaa. Kotijoukkueen torjuntapeli oli kauttaaltaan vieraita parempaa, pisteet Savo Volleylle reilusti 14-5).
 
Libero Keisuke Matsuon peli oli hiukan kaksijakoinen. Hän esitti useita huimia puolustuksia, mutta vastapainoksi oli yllättävän paljon vaikeuksissa vastaanoton kanssa.
- Matsuo näytti, että voimme tänäkin vuonna luottaa siihen, että puolustuspallot nousevat takaisin peliin, hehkutti Penttinen liberoaan.
 
Savo Volley aloittaa sarjakautensa vierasottelulla VaLePaa vastaan syyskuun 24. päivänä.
 
 
 
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 

Jaa uutinen