Savo Volley ja Vantaa Ducks ottivat vajaan viikon sisään kaksi liki samanlaista viiden erän taistoa.

Savolaisten kotiottelu Varkaudessa oli päättynyt viidennen erän jatkopalloilla Ducksille, ja nyt Ducksin kotihallissa peliä pelattiin taas viisi erää ja jälleen vantaalaiset olivat parempia jatkopalloilla. Nyt lukemat kirjattiin kotijoukkueelle 3-2 (23-25, 25-17, 22-25, 25-20, 16-14).
- Meillä ovat systeemit menneet hieman uusiksi Miro Määttäsen loukkaantumisen jälkeen, ja peli ailahtelee vielä liikaa, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
- Pelissä tarvittavaa kärsivällisyyttä nähtiin ajoittain, mutta esimerkiksi puolustuspalloja jäi meille nyt liikaa kenttään.
Antti Siltala oli nyt mukana pienen huilitauon jälkeen, eikä hän vielä esittänyt parastaan.
- Lelu Ojansivun rooli on nyt muuttunut, ja me tarvitsisimme toisen isojen pallojen tappajan, pohti Tuovinen.
Ojansivu sai nytkin edellisen kohtaamisen tapaan eniten passeja ja teki kentän korkeimmat pisteet 33/+25.
- Syöttö oli itselläni tänään surkea, moitti hakkuri omaa peliään.
- Kaipaamme peliimme lisää rohkeutta, että pystymme voittamaan pelejä.
Suurin ero joukkueiden välillä nähtiin nyt puolustuspelaamisessa. Kotijoukkue puolusti libero Pasi Hyvärisen johdolla selvästi enemmän palloja takaisin peliin kuin vieraat. Hyvärinen kantoi päävastuun myös vastaanotosta ja suoriutui siitä kiitettävästi 71 prosentin tarkkuudella.
 
Savo Volley jatkaa etelän kiertuettaan, ja kohtaa Sastamalassa VaLePan heti sunnuntaina.

Katso kuvia ottelusta täältä.
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421
 
 
 

Jaa uutinen