Sitä se on myös tiistaina, kun Raision Loimu vei kaikki jaossa olleet sarjapisteet Savo Volleyltä erälukemin 3-1 (25-20, 12-25, 25-23, 26-24).
Ottelu oli tasainen lukuun ottamatta toista erää, jossa kotijoukkueen pelaamista sotki hakkuri Oskari Keskisen loukkaantuminen.
Sen myötä pelikirja meni uusiksi kummallakin joukkueella. Hakkurin paikalle Loimu laittoi tavallisesti keskipelaajan tontilla viihtyvän Tuomas Koppasen, joka kiitti saamastaan vastuusta ja hoiti hommansa kiitettävästi.
Savo Volley ei luonnollisestikaan ollut tehnyt suunnitelmia tällaisen hakkurin varalle, ja Koppanen pääsi mellastamaan lähes miten halusi.
- Meidän oli aika vaikea ottaa Koppasta kiinni, ja sekalaisia hyökkäyksiä sieltä tulikin, tunnusti Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
- Sen taakse ei kuitenkaan voi mennä, että vastustajan epäonni olisi jotenkin sotkenut meidän peliämme.
Savo Volleyllä oli alla voitokas kamppailu Leppävirralla Oulun Ettaa vastaan. Tuon ottelun iloista ilmettä joukkue ei onnistunut kokonaisuudessaan siirtämään Kerttulaan.
- Emme saaneet nyt vieraskentälle samaa sykettä, mitä siellä oli, pohti miltei koko ottelun hakkurina pelannut Lelu Ojansivu.
- Muutamasta virheestä alkoi jälleen kavereiden päät painua. Koppanen olisi pitänyt saada kuriin.
Kotijoukkueen valmentaja Christophe Achten oli ylpeä omasta joukkueestaan.
- Viime pelin jälkeen pidimme joukkueen kanssa keskustelutuokion, ja muistutin joukkuetta voittamisen tunteesta. Motivointi onnistuu joskus, ja nyt se onnistui, sanoi Achten.
 
Savo Volleyn parhaat pistemiehet olivat hakkuri Ojansivu (20/+13) ja yleispelaajana toisen ottelun peräkkäin avauksesta asti pelannut Miro Määttänen (18/+8).
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421

Jaa uutinen

UutisetViimeisimmät