Savo Volley päätti rankan viikon mittaisen otteluruuhkan voitollisesti.
Varkauden perinteikkäässä liikuntatalossa Kokkolan Tiikerit kaatui lukemin 3-1 (25-27, 25-21, 25-20, 25-15).

Savo Volleyn kokoonpanossa oli muutoksia edellisiin peleihin, sillä Olli-Pekka Ojansivu pelasi hakkurina koko ottelun, ja passarin tehtävät olivat koko pelin ajan Petteri Penttisen näpeissä.
Ojansivu kiitti vastuusta ja pommitti 29 pistettä ja jäi 21 pistettä plussan puolelle. Lukemat olivat kentän suurimmat.
Vieraiden latvialainen Edvarts Buivids jäi hakkureiden taistossa kakkoseksi tehoillaan 22/+9.

Savo Volleyn valmentaja Jukka Tuovinen oli edellisessä pelissä antanut pelaajilleen negatiivista palautetta puolustuspelaamisesta, ja moitteet olivat menneet perille. Varsinkin kolmannessa ja neljännessä erässä Tiikerit ei saanut palloa kuolemaan hyvistäkään paikoista, kun Savo Volley puolusti pallot libero Taichi Kawaguchin johdolla takaisin peliin.
Passari Penttinen esitti passaamisen ohella muutaman mallikkaan puolustuksen.

Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä tunnusti vastustajan paremmuuden.
- Kaksi ensimmäistä erää oli meiltä ihan hyvää lentopalloa, mutta sitten Savo Volley paransi huomattavasti syötön vastaanottoaan ja puolustustaan. Täytyy nostaa vastustajalle hattua.
Savo Volleyn valmentaja Jukka Tuovinen ei pitänyt joukkueensa sulamisesta ensimmäisen erän reilussa johtotilanteessa.
- Toisessa erässä Jere Heiskanen tuli Miro Määttäsen tilalle vastaanottoa parantamaan, ja se toimi mainiosti, totesi Tuovinen.
- Toisen erän aikana tuli sellainen tunne, että tämä homma on selkeästi meidän. Lelu (Ojansivu) pelasi koko ottelun ja Petteri (Penttinen) oli pitkästä aikaa kapellimestarina, ja kumpikin pelasi hyvin. Se on meille iso pala pelaamisesta, että emeillä on vaihtoehtojakin pelaamisessa.
 
Savo Volleyllä on viikon ruuhkan jälkeen edessä viikon tauko peleissä, ja se tulee Tuovisen mukaan tarpeeseen.
- Alkuviikko on palauttelevaa fysiikkaa, ja keskiviikkona aloitamme lajiharjoitukset. Pitkästä aikaa pääsemme oikeasti harjoittelemaan lajia, eikä se ole pelkästään peliin valmistautumista.
Seuraava peli Savo Volleyllä on viikon kuluttua sunnuntaina, kun Pielaveden liikuntahallille saapuu vieraaksi Raision Loimu.
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421

 

Jaa uutinen

UutisetViimeisimmät