AATELISET LIIKUNTAPAIKAT
Joku ehkä tietää tämän tunteen.
Aamulla, kun pääset ensimmäisenä sytyttämään valot hiljaiseen ja tyhjään liikuntahalliin.
Minulla on ollut tässä asiassa onnea. Vuonna 2017 Vesileppis Areena oli vasta pari vuotta vanha, kun pääsin aamuisin sytyttelemään salin valoja. Muistan ajatelleeni usein, voiko olla hienompaa tapaa aloittaa työpäivä. Kun lohko lohkolta syttyvät valot ja yli 900 neliötä syntyy täyteen liikettä.
Nyt, kun Savo Volleyn konttori sijaitsee sisähallien eliittiin kuuluvalla ISLVI-Areenalla Kuopiossa, on edelleen yhtä sykähdyttävää nähdä liikuntasali koko komeudessaan. Yhteen lohkoon mahtuu pelkästään kolme liikuntasalia. Mittakaava on aivan uskomaton.
Olen päässyt näkemään ja kokemaan Pohjois-Savon liikuntahalleja Savo Volleyn road shown myötä – ja täytyy sanoa, että aika hienoja paikkoja maakunta pullollaan. Siilinjärvelle ja Pielavedelle saadaan vielä lähiaikoina uudet hallit, ja Pieksämäen ainutlaatuisesta Veturitallista voisi kirjoittaa ihan oman tarinansa. Kun tätä kaikkea katsoo vähän kauempaa, näyttää Pohjois-Savon liikuntapaikkojen rakentamisen ja uudistumisen suunta todella hyvältä.
Liikuntapaikkarakentamisen hyödyt ovat lopulta mittaamattomat. Kuinka paljon ennaltaehkäisevää työtä näiden rakennusten sisällä tehdäänkään. Kuinka monta lasta löytää liikunnan ilon, kuinka moni nuori saa kavereita, kuinka moni aikuinen pitää itsestään huolta ja kuinka moni ikääntyvä pysyy toimintakykyisenä vähän pidempään. Ja sitten ovat vielä kaikki ne tapahtumat, leirit, onnistumiset, epäonnistumiset, naurut, pettymykset ja yhteisöt, joita näissä halleissa syntyy.
Siksi on hienoa huomata, että Pohjois-Savossa rakennetaan ja kehitetään paikkoja, joissa ihmiset voivat liikkua, kohdata ja viihtyä. Uskon ja toivon, että valot syttyvät näissä halleissa joka aamu vielä pitkään – ja niiden sisällä riittää liikettä sukupolvelta toiselle.
Rakkaudella Reetta Nenonen
Savo Volleyn Toiminnanjohtaja
#toiminnanjohtajankynästä #vainyksisavo #savovolley