Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 27.01.2023, 14.24

Raision Loimu saapuu testaamaan Savo Volleyn nousukunnon

Voitto Tiikereistä osoitti, että alkukauden ailahteluista ollaan pääsemässä eroon.
Raision Loimu saapuu testaamaan Savo Volleyn nousukunnon

Savo Volleyn sarjasijoitus ei ole todellakaan seuran odottamalla tasolla.

Alkukausi on sujunut alavireisesti monesta syystä. Edelliseen otteluun Kokkolan Tiikereitä vastaan valmentaja Timo Tolvanen sai pitkästä aikaa valita kokoonpanon ilman rajoituksia. Tuloksena oli kaksi sarjapistettä aina vaikeasta Hollihaasta.

Nousukuntoa tulee seuraavaksi testaamaan kauden yllättäjäksikin tituleerattu Raision Loimu. Sunnuntaina kello 17 alkava taisto pelataan Lintharjun liikuntakeskuksessa Suonenjoella.

Tolvasella on jälleen käytössään koko arsenaalinsa, joten odotettavissa on tasainen taisto.

Uusi passari Kevin Rodriguez on osoittanut olevansa oiva pelimies, ja tahti varmasti vielä paranee, kun puertoricolainen saa koko ajan enemmän kokemusta pelikavereistaan.

Jo nyt hän on löytänyt hyvän yhteyden Savo Volleyn vahvaan keskipelaajaosastoon – ottelusta toiseen Aleksei Zhbankov ja Jakub Kovac keräävät isoja pisteitä. Valmentaja Tolvasella on turvallinen mieli, kun hänellä on vielä tuolle paikalle kolmaskin kova pelaaja Miki Jauhiainen, mikäli sellaista tarvittaisiin.

Yleispelaajat ovat myös sarjan eliittiä, kun myös Andrus Raadik on pienen sairastelun jälkeen oivassa pelikunnossa.

Savo Volleyn ailahtelevin osuus on ollut tällä kaudella hakkuripelaaminen. David Kisiel ei ole loukkaantumisensa jälkeen päässyt omalle tasolleen ja nuori Veikka Lindqvist hakee vielä otteisiinsa varmuutta. Kokkolassa Lindqvist kuitenkin osoitti, että potentiaalia riittää.

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421