Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 07.03.2020, 20.11

Savo Volley ja Vantaa Ducks ottelivat jälleen pitkän kaavan mukaan

Yhden pisteen menettäminen tarkoittaa, että Savo Volleyllä ei ole enää mahdollisuuksia runkosarjan voittoon.
Savo Volley ja Vantaa Ducks ottelivat jälleen pitkän kaavan mukaan

 
Savo Volley ja Vantaa Ducks jatkoivat perinnettä ja ottivat kolmannen kerran peräkkäin yhteen pitkän kaavan mukaan. Kaava toistui myös sikäli, että voiton vei jälleen Ducks. Loppulukemat kirjattiin nyt kotijoukkueelle 3-2 (25-17, 19-25, 24-26, 26-24, 15-10).
Savo Volleyllä oli neljännessä erässä yksi ottelupallokin, mutta Ducksin keskitorjuja Tommy Carmody toi torjunnoillaan kotijoukkueen rinnalle ja lopulta ohi.
Neljännen erän menettäminen tarkoitti, että Savo Volleyllä ei ole enää teoreettisia mahdollisuuksia runkosarjan voittoon.
– Se vaikutti ehkä hieman viidennen erän pelaamiseen, sanoi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.
– Keskittymisen taso ei meillä tänään riittänyt. Meille kyllä annettiin mahdollisuuksia ottelun viemiseen.
– En ole kuitenkaan lainkaan huolestunut. Pelataan nyt runkosarja loppuun, ja sen jälkeen pudotuspelit ovat taas aivan oma tarinansa, sanoi Tuovinen.
Kotijoukkueen valmentaja Juho Rajala oli erityisen tyytyväinen joukkueensa torjuntapeliin.
– Neljännessä ja viidennessä erässä otimme muutamia erittäin tärkeitä koppeja, hehkutti Rajala omiaan.
– Pysyimme hyvin pelisuunnitelmassamme, kokonaisuus oli meillä hyvin hanskassa.
Savo Volley käytti ottelussa koko pelikuntoista arsenaaliaan. Pistenikkareina kunnostautuivat hakkuri Lelu Ojansivu (24/+9) ja Antti Siltala (17/+3). Siltala hoiti myös päävastuun vastaanotosta.
Savo Volleyn toipilas Miro Määttänen oli paikalla nyt joukkueenjohtajan ominaisuudessa. Hän sai ihailla pikkuveljensä Markon huimaa esitystä vastustajan puolella. Marko takoi pisteet 21/+14 ja hyökkäsi mainiolla 63 prosentin tehokkuudella.
Savo Volley jatkaa Etelä-Suomen kiertuettaan Raisioon, missä se kohtaa Loimun sunnuntaina.
 
Katso kuvia ottelusta täältä: https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2875&t=2820
 
Lisätietoja:
Tapio Hartikainen
Tiedottaja, Savo Volley
tapio.hartikainen@savovolley.fi
044 2428421