Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 08.11.2022, 20.54

Savo Volley lähellä yllätystä Serbiassa

Euroopan huippujoukkue Crvena Zvezda joutui tyytymään 3-2 -voittoon.
Savo Volley lähellä yllätystä Serbiassa

Ennakkoasetelmat CEV-cupin otteluun Crvena Zvezda – Savo Volley olivat kieltämättä kotivoittopainotteiset.

Serbialaiset ovat yksi kovan lentopallomaan kärkijoukkueista – Savo Volley puolestaan ei ole viime peleissään päässyt vielä omalle tasolleen loukkaantumisten vuoksi.

Ensimmäinen erä meni ennakkokaavailujen mukaan, mutta savolaiset saivat pelistään kiinni, ja kauden ehdottomasti parhaalla esityksellä pakottivat ottelun viiteen erään. Siinä kotijoukkue oli rahtusen parempi, ja otti otteluvoiton lukemin 3-2 (25-18, 29-27, 24-26, 23-25, 15-10).

Tulos antoi Savo Volleylle varsin hyvät lähtöasetelmat viikon kuluttua keskiviikkona Kuopiossa pelattavaan toiseen osaotteluun. Savo Volleylle riittää jatkopaikkaan 3-0 tai 3-1-voitto; 3-2 voitolla pelataan yksi jatkoerä voitosta.

– Sain synttärilahjaksi ihan hyvän pelin, tuumi silminnähden tyytyväinen valmentaja Timo Tolvanen pelin jälkeen.

– Tappio tietysti harmittaa, niin kuin sen pitääkin tehdä, mutta se, että pystymme CEV-cupissa vieraskentällä tällaiseen vääntöön ja pisteen hankkimiseen antaa uskoa omaan tekemiseen.

– Näimme, millainen potentiaali tällä joukkueella on.

– Vaikka kaksi erää menikin kotijoukkueelle, emme luovuttaneet.

Vastustajan valmentaja Igor Zakic antoi tunnustusta vieraille.

– Savo Volleyssa on hyviä pelaajia, he pelaavat kurinalaisesti ja tekevät vähän virheitä, sanoi Zakic.

– Ensimmäisessä erässä joukkue taisi olla vielä hieman väsynyt pitkästä matkasta, mutta sen jälkeen he antoivat meille painetta. Tuleva peli Kuopiossa on varmasti samanlainen.

Savo Volley sai nyt koko arsenaalinsa jalkeille, kun myös Jakub Kovac oli saanut jalkansa pelikuntoon. Hän pelasikin koko ottelun.

Hakkuri-passari -kaksikkona pelasi suurimman osan ajasta Madej Maciej – David Kisiel. Ilja Ivanov ja Veikka Lindqvist kävivät jokaisessa erässä muutaman pallon ajan.

Kisiel osoitti olevansa vahvasti kuntoutunut kylkivaivastaan, ja saalisti joukkueen komeimmat pisteet 17/+9.

– Olen pystynyt päivä päivältä parantamaan peliäni loukkaantumisen jälkeen, ja uskon pystyväni auttamaan joukkuetta koko ajan enemmän, sanoi Kisiel.

– Joukkueena olemme löytämässä hyvän pelivireen, ja osoitimme, että pystymme pelaamaan korkealla tasolla.

Huomionarvoista on, että Savo Volleyn vastaanotto oli huimassa vedossa. Kun serbialaisten tasoista fyysistä joukkuetta vastaan kerää nostot 68-prosenttisesti, voidaan sanoa, että hihaosasto Michael Michelau, Andrus Raadik ja libero Keisuke Matsuo voi olla erittäin tyytyväinen iltapuhteeseensa.

Kuvia ottelusta katsottavissa ja ladattavissa täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421