Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 25.01.2025, 20.11

Savo Volley vältti virheet ja otti tärkeät kolme pistettä

Savo Volley vältti virheet ja otti tärkeät kolme pistettä

Kokkolan Tiikerit on ollut koko kauden Savo Volleylle hankala vastus.

Hieman oudossa pelipaikassa Kokkolan Kampushallilla (ei siis Hollihaassa) Tiikerit teki huomattavasti enemmän virheitä kuin vierasjoukkue. Toki loppua kohti Savo Volley oli myös tehokkaampi niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin, ja niinpä kolme sarjapistettä lähti savolaisten bussiin lukemin 1-3 (25-23, 23-25, 16-25, 18-25).

Huikein esitys vierailta nähtiin kolmannessa erässä, missä joukkue teki vain ja ainoastaan yhden virheen. Vastustajalle virheitä kertyi yksitoista kappaletta.

– Tiesimme, että Tiikerit on vaikea vastus kotisalissaan, kertoi Savo Volleyn päävalmentaja Arttu Keränen.

– Tiikerit eivät pelanneet ihan heille tyypillistä peliä.

– Niinpä ensimmäinen erä meni säätäessä – meidän piti oppia pelin sisällä kuinka pelata.

– Toiseen erään paransimme, ja lopuissa olimme jo hyviä.

Tiikereiden pelistä teki erilaista esimerkiksi se, että hakkurina ei ollut Oskari Keskinen (hän oli vaihtopenkillä huoltajan hommissa), vaan Nico Mäki-Valtari.

Peli ei ollut ehkä yhtä nopeatempoista kuin ”normaalilla” tiikerilaumalla.+

Kotijoukkueen valmentaja Mikko Keskisipilä oli tyytyväinen joukkueensa aloitukseen.

– Kaksi ja puoli erää pelasimme ehkä kauden parhainta peliämme, sanoi Keskisipilä.

– Sen jälkeen meille alkoi tulla virheitä.

– Hattua pitää nostaa hakkuri Mäki-Valtarille, hän on ollut meille iso apu.

Savo Volley pelasi kokoonpanolla, joka on vakioitunut viime peleissä. Tomi Siirilä ja Tuomo Ikonen ovat edelleen poissa, mutta Petteri Härkönen lähenee koko ajan omaa tasoaan ja Leo Laitinen hoitaa tehtävänsä kunnialla.

Edellisen pelin tapaan Laitinen sai syöttönsä kulkemaan, ja syötti ratkaisevan pisteputken neljännessä erässä. Savo Volley karkasi tuolla putkella lopulliseen johtoasemaan.

Kaleb Jennessin (25/+19) huippuvire jatkuu – nyt hyökkäys kulki peräti 76 prosentin tehokkuudella. Vastaanotto oli tällä kertaa hieman heikommissa kantimissa.

Joonas Jokelan (20/+17) esitys oli totutun vahva.

Tilastoissa huomionarvoista on puolustuspallojen pelaaminen – Savo Volley teki peliin haetuista palloista 72 prosenttia pisteeksi. Ilman yhtään virhettä, totta kai…

Savo Volley on nyt sarjataulukossa kolmantena, tosin pisteen päässä olevalla VaLePalla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Savolaisten seuraava ottelu onkin juuri VaLePaa vastaan Sastamalassa, ja siinä ottelussa on paljon pelissä.

Parhaat:

Jere Mäkinen, Tiikerit

Brett Sheward, Savo Volley

PROLibero

Miro Rasinperä, Savo Volley

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi