Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 05.02.2025, 20.57

”Tais pää jäädä bussiin”

”Tais pää jäädä bussiin”

Kun joukkue häviää pitkän bussimatkan jälkeen, sanotaan yleensä, että jalat jäivät bussiin.

Savo Volleyn päävalmentaja Arttu Keränen laittoi fraasia hieman uusiksi.

– Nyt näytti vähän siltä, että päät jäivät bussiin, virkkoi Keränen.

– Ei ollut meiltä ensimmäinen peli, missä aloitus oli vaikea.

Savo Volley sai kolmannessa erässä hieman otetta takaisin, mutta kotijoukkue VaLePa otti lopulta kolme sarjapistettä suoraan kolmessa erässä lukemin 3-0 (25-20, 25-11, 25-23).

Kummallakin joukkueella oli mieluinen ”paluumuuttaja”, kun VaLePa sai riveihinsä entisen pelimiehensä Aaro Nikulan Italiaan siirtyneen Urpo Sivulan tilalle, ja savolaiset puolestaan saivat kentälle reilun parin kuukauden tauon jälkeen Tommi Siirilän.

Siirilän pitkä pelitauko näkyi, eikä passari Brett Sheward vielä ulosmitannut miehestä täysiä tehoja. Viidestä passista kolme pistettä ja yksi torjuntapiste olivat kuitenkin lupauksia antava suoritus.

Aaro Nikula puolestaan täytti paikkansa mainiosti.

– Noin isoksi mieheksi hän peittää kenttää hyvin, arvioi Janne Kangaskokko, kotijoukkueen luotsi.

– Nikula tuo meille ehdottomasti lisää nimenomaan torjunta- ja puolustuspeliin.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue antoi savolaisille hieman siimaa tekemällä suoria virheitä seitsemän vieraiden kahta vastaan.

Eniten sakkasi kuitenkin vastaanotto, joka oli käsittämättömän huono 17 prosenttia. Valmentaja Keränen vaihtoikin Michael Michelaun nopeaan tahtiin Jere Tikkalaan, mutta apua vaihdosta ei löytynyt.

Toisessa erässä virhelukemat olivat tasan päinvastoin, ja kun VaLePa ylsi kenties kauden parhaaseen peliinsä, olivat murskalukemat varsin oikeudenmukaiset.

Kolmatta erää Savo Volley johti hienoisesti koko ajan, ja oli ihan mukavissa asemissa vielä tilanteessa 20-23, mutta Nikulan ja William Groffierin suorituksilla erä ja ottelu kääntyi kotijoukkueelle. Ottelupalloon Groffier syötti onnekkaasti verkon kautta ässän.

– Meille jäi paljon asioita mietittäväksi, sanoi valmentaja Keränen.

– Olemme osoittaneet, että osaamme pelata hyvää lentopalloa. Meidän pitää miettiä, että olemmeko sarjan kärkijoukkueita vai emme. Kyse on vain siitä, kuinka tulemme peliin.

– Puhuimme joukkueen kanssa ihan perusasioita pelin jälkeen.

– Tänään meillä ei ollut nelospaikalta Jokelalle mitään apuja.

Kotijoukkueen valmentaja Janne Kangaskokko iloitsi luonnollisesti omiensa esityksestä.

– Nyt meillä oli halu, tahto ja ilo pelata, sanoi Kangaskokko.

– Vastuunkantajia löytyi laajalla säteellä. Systeemi, millä pelaamme, on ollut jo selvä pitkään.

Laitahyökkääjistä kunnostautuivat kaikki. Aleksi Muukkonen (19/+15) varsinkin oli hyvässä vedossa, Groffier (18/+12) säesti hyvin, ja jo puolustuksestaan kehuttu Nikula (11/+8) teki varsin virheetöntä työtä hyökkäyksessäkin.

Joukkueet olivat ennen illan peliä tasapisteissä sarjataulukossa, mutta nyt VaLePa siis repäisi hieman kaulaa.

Parhaat:

William Groffier, VaLePa

Joonas Jokela, Savo Volley

PROLibero

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti käyttöön ladattavissa täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

044 2428 421

tapio.hartikainen@savovolley.fi