Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 08.04.2023, 19.35

Takki oli tyhjä

Savo Volley keskittyy nyt pronssitaistoon, mikä sekin on koko kausi huomioiden hieno saavutus.
Takki oli tyhjä

VaLePa ei tehnyt epäselväksi, kumpi ansaitsi finaalipaikan, vaikka ottelusarja venyikin viiteen otteluun.

Sastamalassa pääsiäislauantai oli kotijoukkueen vahvaa näytöstä, ja VaLePa rynnisti finaaliin numeroin 3-0 (25-22, 25-11, 25-20).

Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvasta ei voi syyttää ainakaan yrityksen puutteesta.

Kolmannessa erässä nähtiin kentällä varsin erikoisia kokoonpanoja, kun muutaman pallorallin ajan passari Kevin Rodriguez pelasi hakkurina ja Ilja Ivanov passarina. Kun Ivanovin oli määrä rotaatiossa siirtyä etukentälle, hän vaihtoikin roolia hakkuriksi ja Rodriguez palasi passariksi.

Temppu on Ivanoville tuttu Pielaveden Sammon ajoilta – Rodriguez sen sijaan ei liene juuri hakkurin hommia hoidellut. Puertoricolainen hyökkäsi kuitenkin ennakkoluulottomasti ja teki jopa pari pistettä.

Kimurantit vaihdot eivät savolaisia kuitenkaan auttaneet.

– Meillä ei ollut tankissa enää fyysisiä eikä henkisiä voimavaroja, totesi valmentaja Tolvanen silmät kosteina.

– Parempi joukkue meni finaaliin – meillä oli mahdollisuus kotipelissä hoitaa homma kotiin ja sama sitten täällä, mutta eipä ollut reservissä enää mitään.

– Onnittelut VaLePalle finaalipaikasta.

Tolvanen ei heti taiston tauottua osannut kääntää katsettaan tulevaan pronssiotteluun Raision Loimua vastaan.

– On taas iso työmaa kaivaa tsemppi niihin peleihin.

– Koko kausi huomioiden on kuitenkin hieno saavutus, että pääsimme taistelemaan finaalipaikasta.

Kotijoukkueen valmentaja Janne Kangaskokko myönsi, että hänen joukkueensa joutui tekemään tosissaan töitä finaalipaikan eteen.

– Savolle iso kiitos, että se laittoi meidät kehittämään peliämme, sanoi Kangaskokko.

– Löysimme neljänteen välierään pelityylimme ja hyökkäysmallimme. Olemme paljon vahvempi porukka kuin puolitoista viikkoa sitten.

Tylyjen numeroiden jälkeen ei tappiojoukkueesta juuri kovia onnistujia löydy. Keskipelaaja Miki Jauhiainen (9/+8) teki ottelussa vain yhden virheen, joten hänet voidaan lähinnä sellaiseksi luonnehtia. Toinen keskimies Jakub Kovac (7/+5) oli myös kohtalaisessa vedossa.

Michael Michelau (9/+4) paransi loppua kohti, Andrus Raadik (5/-2) sen sijaan jäi tavoistaan poiketen miinukselle.

Kotijoukkueen hakkuri Urpo Sivulan (9/+4) peliä Savo Volley onnistui häiritsemään koko ottelusarjan ajan, mutta kun sekä Sakari Mäkinen (20/+15) ja Karli Allik (14/+11) hoitivat laitahyökkäykset mallikkaasti, ei hakkurin vaisuus haitannut.

Pronssimitalit ratkaistaan paras kolmesta -järjestelmällä.

Alustavan ohjelman mukaan ensimmäinen kohtaaminen pelataan Kuopio-hallissa tiistaina 11. huhtikuuta.

Sen jälkeen siirrytään Raisioon, missä pelataan perjantaina 14. huhtikuuta ja heti perään lauantaina 15 huhtikuuta, mikäli paremmuus ei kahdella ottelulla selviä.

Parhaat:

Sakari Mäkinen, VaLePa

Keisuke Matsuo, Savo Volley

Kuvia ottelusta katsottavissa ja vapaasti ladattavissa täällä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421