Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 01.06.2023, 18.00

Tommi Siirilä palaa takaisin Savoon kahdeksi vuodeksi

Keskitorjujalla on edelliseltä Savon vierailulta sekä hyviä että huonoja muistoja.
Tommi Siirilä palaa takaisin Savoon kahdeksi vuodeksi

Maajoukkueen vakiokalustoon aiemmin kuulunut keskitorjuja Tommi Siirilä, 29, valitsi muutamasta tarjolla olleesta vaihtoehdosta Savoon ja Savo Volleyn pelipaitaan palaamisen. Sopimus on kaksivuotinen.

Hän pelasi kaudella 2020-2021 Savo Volleyssa, ja tuolta ajalta hänellä on sekä hyviä että huonoja muistoja.

– Hyvää oli se, että pelit kulkivat hyvin läpi kauden ja joukkue ja sen tekeminen oli kovatasoista. Seura toimi ammattimaisesti, sanoo Siirilä.

– Huonoja muistoja jäi siitä, että koronan takia käytännössä koko kausi pelattiin tyhjille katsomoille. Savolla olisi jokaisessa pelissä hieno yleisö, ja sen puuttuminen jäi harmittamaan.

– Totta kai myös finaalissa häviäminen on aina iso pettymys.

Tulevaan kauteen Siirilä lähtee luottavaisin mielin.

– Päädyin Savoon, koska tiedän, että täällä tavoitteet ovat kovat, ja joukkue kasataan sen mukaan. On myös helppo tulla, kun tiedän etukäteen, kuinka täällä hommat toimivat.

– Tavoitteeni on auttaa Savo Volley sen lyhyen historian parhaimpaan saavutukseen.

Savo Volleyn päävalmentaja Tim Tolvanen iloitsee paluumuuttajasta.

– On hienoa saada Tommi jälleen takaisin muutaman kauden jälkeen, sanoo Tolvanen.

– Tommi tuo meille sopivasti lisää kokemusta ja täydentää hienosti keskipelaajaosaston.

– Hänen vahvuutensa kentällä ovat hyvä pelinluku ja liikkuminen torjunnassa.

– Hyökkäyspelissä hän tuo ison uhkan keskikaistallamme.

Tommi Siirilä on voittanut kolme Suomen mestaruutta – yhden VaLePan riveissä ja kaksi Kokkolan Tiikereissä. Hopeamitaleita on yksi Savo Volleyn paidassa.

Suomen cupin mestaruuksia hänellä on kolme.

Kansainvälisiltä kentiltä häneltä löytyy yksi Italian mestaruus Perugiasta vuonna 2018, Ranskan Super Cupin voitto vuodelta 2016, Italian Super Cupin voitto 2017 sekä Italian Cupin voitto 2018.

Mestareiden liigassa hän voitti vuonna 2018 pronssia Perugian paidassa.

Maaotteluita hänellä on 150 kappaletta.

Viime kaudella hän pelasi Suomessa Kyyjärven KyKyssä.

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421

Timo Tolvanen

Päävalmentaja, Savo Volley

timo.tolvanen@grano.fi

044 766 3107