Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 01.04.2023, 10.27

Valmentaja Timo Tolvanen siirtyy Saksaan Matti Alatalon apuvalmentajaksi

Uusi pesti Dürenissa alkaa välittömästi
Valmentaja Timo Tolvanen siirtyy Saksaan Matti Alatalon apuvalmentajaksi

Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen vaihtaa maisemaa kesken pudotuspelien.

Hän sai tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Karelian Hurmoksen päävalmentajan paikalta Bundesliigaan Dürenin valmentajaksi siirtynyt Matti Alatalo sai houkuteltua kollegansa Saksaan apuvalmentajaksi.

Pesti alkaa välittömästi, ja Tolvanen muuttaa puolisonsa ja koiransa kanssa Saksaan jo ennen pääsiäistä.

– Kun tällaista tarjotaan, pitää siihen tarttua. Olenkin jo odottanut, milloin kykyni huomataan Suomen rajojen ulkopuolella, toteaa Tolvanen.

– Olenkin jo aloittanut saksan kielen opinnot.

– Esimerkiksi ”Ootko tuomari sokea!?” on saksaksi ” Bist du ein blinder Richter, Dreckskerl?”, ja ”Varmasti pallo oli sisällä!” on ” Sicher war der Ball zu Hause!”

– Lisäksi olen opiskellut muutaman mehevän kirosanan.

Savo Volleyn toiminnanjohtaja Antti Siltala on luonnollisesti pettynyt Tolvasen valintaan.

– Hän otti yhteyttä ja kysyi, onnistuuko tällainen järjestely, sanoo Siltala

– No, kyseessä on nuori kehittyvä valmentaja, niin pitäähän hänelle antaa mahdollisuus.

Savo Volleyn valmennuksesta loppujen pudotuspelien ajan huolehtii tilastoinnin ohessa Sergei Ivanov, jolla on vahva kokemus valmennuksesta Pielaveden Sammon luotsina.

Lisätietoja:

Timo Tolvanen

Väistyvä päävalmentaja, Savo Volley

timo.tolvanen@grano.fi

044 766 3107