Siirry sisältöön
Tapio Hartikainen 18.01.2023, 21.52

Vuoristoradan viimeinen osuus ei ollut savolaisille suopea

KyKy Betset oli Savo Volleyta parempi kotisalissaan.
Vuoristoradan viimeinen osuus ei ollut savolaisille suopea

Lentopallossa tilanteet vaihtelevat usein paljonkin. Keskiviikkoiltana KyKy Betsetin kotisalissa Kyyjärvellä näin tapahtui jälleen kerran. Savo Volley hallitsi miltei kaikkien erien alkupuolta, mutta erien loput kääntyivät riittävän useasti kotijoukkueelle. KyKy Betsetille ensimmäinen voitto pitkään aikaan kirjattiin lukemin 3-2 (17-25, 25-22, 26-24, 13-25, 15-9).

– Jos tilastoja katsotaan, olimme oikeastaan jokaisella osa-alueella parempia, hämmästeli Savo Volleyn päävalmentaja Timo Tolvanen.

– Kotijoukkue onnistui kuitenkin olemaan parempi ratkaisevilla hetkillä.

Yksi ottelun kulminaatiopisteistä nähtiin kolmannen erän lopussa, missä Savo Volleylla oli yksi eräpallokin. Osittain vieraiden suorilla virheillä ja kommunikaatiovirheillä loput pisteet kirjattiin kotijoukkueelle, ja ottelu sai uuden luonteen.

Neljännessä erässä vuoristorata oli vuorostaan vierasjoukkueelle suosiollinen, ja erä meni nopeaan tahtiin savolaisissa merkeissä. Valmentaja Tolvanen oli vaihtanut siihen saakka mainiosti pelanneen keskimiehen Aleksei Zhbankovin Miki Jauhiaiseen. Hän kiitti vastuusta, ja auttoi joukkuettaan voittoon huimalla seitsemän syöttöpisteen putkella.

Savo Volley oli matkassa ilman Andrus Raadikia. Hänet korvasi kentällä Tapio Toivianen (10/+2).

Toinen yleispelaaja Michael Michelau ei ollut täysin omalla tasollaan – varsinkin ottelun alkupuolella hänelle kertyi varsin paljon virheitä. Loppua kohti hän paransi, ja keräsi joukkueen kovimmat pisteet (18/+5).

Passari Kevin Rodriguez oli nyt jo toipunut jetlagistaan, mutta vähäinen harjoittelumäärä näkyy vielä ajoittaisina kommunikaatiovirheinä.

– Meillä on niin tiheään pelejä, ettemme pysty oikein harjoittelemaan. Ja vaikka olemme pelanneet ja harjoitelleet pienissä saleissa, emme tänään osanneet pelata tässä matalassa salissa, sanoi Timo Tolvanen.

Vastustajan valmentaja Eduard Venski kiitteli omiaan voitosta, ja kehui ennen kaikkea torjuntapeliä.

– Tommi Siirilä oli tänään hyvä, ja varsinkin viidennessä erässä hän otti muutaman tärkeän torjunnan, sanoi Venski.

Valmentajan havainto oli oikea – Siirilä koppasi komeasti seitsemän torjuntapistettä ja hyökkäsi 11 passista yhdeksän pistettä.

Konkari Aivars Petrusevics oli vahva varsinkin syöttöviivan takana.

Savo Volley ei juuri ehdi lepäilemään, sillä jo perjantaina se suuntaa kohti Kauhajokea, minne VaLePa on vienyt kotiottelunsa. Lauantain pelin jälkeen savolaiset siirtyvät Akaaseen, missä sunnuntaina vastassa on Akaa-Volley.

Parhaat:

Oskari Keskinen, KyKy Betset

Michael Michelau, Savo Volley

PROLibero:

Keisuke Matsuo

Kuvia ottelusta katsottavissa täältä:

Lisätietoja:

Tapio Hartikainen

Tiedottaja, Savo Volley

tapio.hartikainen@savovolley.fi

044 2428421